sunnuntaina, lokakuuta 19, 2014

Artikkeli: Bittimusiikin viehätys

Red Bull musiikkiakatemia on tuottanut 6-osaisen dokumenttisarjan Diggin' In The Carts, joka käsittelee japanilaista videopelimusiikin alkutaipaletta. Dokumentti tuo parrasvaloihin monta 8- ja 16-bittisen aikakauden pelisäveltäjää, jotka ovat pysytelleet länsimaisille pelaajille anonyymeina tai outoina niminä pelin lopputeksteissä. Tässä kuitenkin 3 kuuluisinta haastateltua ja esimerkkejä heidän säveltämistään peleistä:

Yoko Shimomura

Street Fighter 2 (SNES)

 Super Mario RPG (SNES)

Kingdom Hearts (PS2)



 Hirokazu Tanaka

Metroid (NES)

 Super Mario Land (GB)

Dr. Mario (NES)


Nobuo Uematsu

Final Fantasy (NES)

Final Fantasy IV (SNES)

Final Fantasy VII (PSX)

 
Internetin ja sen mahdollistavan tiedonsaannin ansioista NES ja SNES -ajan säveltäjien nimet tulivat pikkuhiljaa tutuiksi, ensin faneille ja myöhemmin suuremmalle yleisölle. Koji Kondo (s. 1961) lienee tuttu suurelle osalle vähänkin Nintendon pelejä pelanneille. Osasta säveltäjistä on silti tänäkin päivänä vain vähän informaatiota. Esimerkiksi DuckTales (NES) -pelin säveltäjä Hiroshige Tonomurasta ei tiedetä edes ikää, kuten ei myöskään Zelda II: Adventure of Link (NES) -pelin säveltäjästä Akito Nakatsukasta. Yhtikäs mitään ei löydy F-Zeron (SNES) ikivihreiden musiikkien tekijöistä Yumiko Kankista ja Naoto Ishidasta.

Kaikki eivät toki halua julkisuutta. Kuten osa dokumenttisarjassa haastatelluista säveltäjistä kertoi, aikataulut eivät sallineet inspiraation odottamista vaan musiikin piti olla ohjelmoituna jo kenties seuraavana päivänä. Moni meille pelaajille rakas teema on todennäköisesti parissa minuutissa vihkon reunaan luonnosteltu melodiapätkä, jonka freelancerina toiminut säveltäjä teki sen kummemmin lopputuloksesta välittämättä. Pääasia, että hän ansaitsi sillä leipärahansa.

Dokumenttisarjan haastattelut ja musiikkinäytteet alleviivaavat teknistä kehitystä, joka muotoili kunkin aikakauden musiikillista tyyliä. 8-bittisenä aikana 5 äänikanavaa ja muistin rajallisuus pakottivat luomaan yksinkertaisia ja miellyttäviä kappaleita, joita pelaajat tulisivat kuuntelemaan tuntikausia yhä uudelleen ja uudelleen. 16-bittiset konsolit tarjosivat 8 kanavaa ja mahdollistivat monipuolisemman kavalkadin sampleja, jotka imitoivat oikeita instrumentteja ja tehosteita. Lopulta Sony PlayStation ja CD:n käyttö tallennusmuotona mahdollistivat rajattoman keinon käyttää musiikki peleissä, ja samalla chiptune-musiikin aikakausi päättyi. Vai päättyikö?

Chiptune on viime vuosina palannut pelimusiikiksi. Syitä on monia:
  1. Indie-peliteollisuus nojaa pitkälti nostalgiaan ja 8/16-bittinen grafiikka tarvitsee luonnollisesti saman aikakauden musiikkia.
  2. Chiptune-musiikkia on halpa tuottaa. Miljoonabudjetin AAA-pelien musiikista vastaa kymmenet ihmiset. Esimerkkinä Call of Duty 4: Modern Warfaren henkilöstöä: musiikkiosaston koordinaattori, musiikkituottaja, musiikin supervisor, musiikkisuunnittelija, äänitysinsinööri, vastaava äänijohtaja, äänitysmiksaaja, orkestroijat, sovittajat, soittajat, säveltäjät. 8-bittistä musiikkiin riittää yksi säveltäjä.
  3. Musiikki on tärkeä osa peliä, ja tarttuvat melodiat tekevät huonostakin pelistä ikimuistoisen. Toisaalta tylsä ja mitäänsanomaton musiikki latistaa hyvänkin pelin mieleenjäämistä.

Viimeinen kohta on yksi syy sille, miksi allekirjoittanut pelaa nykyäänkin mieluummin vanhoja 8/16-bittisen kauden pelejä kuin tuoreita AAA-julkaisuja. Nykyaikainen videopelimusiikki on liian ambientia ja geneeristä, että se herättäisi musikaalista nautintoa. Siinä missä vanhojen videopelien musiikkia kuuntelee mielellään soittolistalta, moderni pelimusiikki menee toisesta korvasta sisään ja välittömästi toisesta ulos. Esimerkki:

 Kenichi Matsubara
 Castlevania II: Simon's Quest 
Bloody Tears

 Òscar Araujo
 Castlevania: Lords of Shadow 2
Blood

Ääniteknisesti ja mahtipontisuudeltaan jälkimmäinen on NES-kappaletta parempi, mutta kummassa on selkeä melodia? Kumpi jää mieleen?

Mikä on johtanut videopelimusiikin alennustilaan? Kysymys on väärä. Ennemmin tulee kysyä: miksi videopeleissä ei ole enää tarttuvaa musiikkia? Syitä on jälleen monia:
  • Videopeligrafiikka mahdollistaa realistisen peliympäristön. Ultrarealistinen peli simuloi elämää niin tarkasti kuin mahdollista. Taustamusiikki rikkoisi tämän immersion, joten musiikkia ei tarvita. Vaihtoehtoisesti musiikki on niin ambientia, että se sulautuu huomaamattomasti pelin tapahtumiin. Melodinen ja mieleenjäävä musiikki "pomppaisi" häiritsevästi pelaajan tarkkaavaisuuden keskiöön. Mitä epärealistisempi peli on (esim. Zelda tai Mario), sen epärealistisempaa musiikki saa olla. Hullunkurisessa Sienivaltakunnassa musiikki voi olla nykyäänkin hullunkurista, koska tasoloikka ei yritäkään simuloida reaalimaailmaa.
  • Kun 8-bittisellä kaudella musiikki käsitti 25-50% pelin hyvyydestä (grafiikan, kontrollien ja juonen lisäksi), nykyään musiikin rooli on hyvin pieni osa peliä. Grafiikka, tarina, draama, dialogi, elokuvamaisuus, efektit, äänimaailma (voi korvata musiikin täysin), tekoäly, mekaniikka ja moninpeli ovat vieneet musiikilta keskeisen roolin osana peliä. Nykyään riittää, että musiikkia saadaan pelin aloitusruutuun ja välinäytöksiin. Muusta ei ole niin väliä.
  • Teknologia mahdollistaa rajattoman tavan tuottaa ääntä. Miksi tyytyä yksinkertaiseen toistuvaan melodiaan, kun voi tuottaa pelitapahtumien mukaan dynaamisesti mukautuvia monimutkaisia ääniefektejä, joita ei rajoita tahtilaji, pituus tai instrumenttien määrä. Ongelma on siinä, että selkeä ja hyräiltävissä oleva melodia jää mieleen ja tuottaa positiivisia tunteita, kun taas ambientti musiikki ilman selkeää alkua ja loppua ei voi mitenkään jäädä mieleen.
On ironista, että kun teknologia mahdollistaa 7.1. Dolby Surround  -laadun ja elävän orkesterin käytön pelimusiikissa, itse sävellykset häviävät 6-0 NES ja MegaDrive -ajan sävellyksille. Ajattele, jos John Williams (Star Wars, Indiana Jones) tai Bernard Herrmann (Psyko, North by Nortwest) olisivat olleet pelisäveltäjiä ja kuuluisat elokuvateemat olisikin sävelletty pelimusiikeiksi.

Pelimusiikki ei ole ainoa, joka on muuttunut yhä ambientiin ja realistisempaan suuntaan. Melodinen elokuvamusiikki väistyi hanszimmermäisen geneerisen jousiambientin tieltä 2000-luvun alussa ja nykyään kaikki Hollywood-filmit sisältävät samanalaista tylsää epämelodista parin nuotin toistoa. Ei ihme, että elokuvamaiset videopelit kopioivat filmimusiikin nykysuuntausta, jossa musiikki sulautuu tapahtumiin eikä vedä huomiota puoleensa.

En missään nimessä hauku ambient-genreä, mutta sitä tulee käyttää säästeliäästi ja oikeassa kontekstissa. Jos tavoite on tehdä ultrarealistinen peli/elokuva, ambient tekee tehtävänsä eikä herätä huomiota. Jos peli on abstrakti älypeli, liian melodinen musiikki ärsyttää ja vie keskittymiskykyä. Jos pelin tarkoitus on rentouttaa ja olla visuaalisesti ambientti, pirteä melodia pilaa tämän tarkoituksen.

Mutta jos hyväksytään, että pelit ja elokuvat ovat fiktiota eikä simulaatiota, melodinen musiikki lisää teoksen tunnelatausta, muistettavuutta ja sitä myöten viihdearvoa. Muistelemme lämmöllä sellaista peliä tai elokuvaa, jonka musiikki soi päässämme vielä vuosikymmenten jälkeen. Jos musiikki on tylsää, saa se helposti ajattelemaan, että koko pelistä tai elokuvasta puuttui jotain.



Toiveeni on, että indiepelien yksinkertaisten chiptune-melodioiden vetovoiman huomaavat paitsi AAA-pelien kehittäjät myös Hollywoodin ohjaajat. Musiikki on oiva keino tehdä tuotteesta mieleenjäävä, myydä soundtrackia ja yhdistää kokonaisia sukupolvia. Musiikin tarkoitus ei ole simuloida elävää elämää vaan tarjota tunteita. Millaisena pidettäisiin pelisarjoja Super Mario, Castlevania, The Legends of Zelda tai elokuvasarjoja Tähtien sota ja Indiana Jones, jos niiden musiikki olisi alunperin ollut huomaamatonta ambientia tai musiikki olisi puuttunut kokonaan? Veikkaan, että nämä sarjat eivät olisi läheskään niin tunnettuja kuin nyt tai saaneet edes jatkoa 1. osan jälkeen. Lempipelejämme ja -elokuviamme olisi aivan jotkin muut teokset, joissa musiikki oli mieleenjäävää.

Mikään ei estä tekemästä AAA-luokan räiskintäpeliä, jossa on melodiarikkaat taustamusiikit tyyliin James Bond - Elät vain kahdesti. Mikään ei estä tekemästä AAA-luokan-seikkailupeliä, jossa on musiikki tyyliin Arkajalat. Mikään ei estä tekemästä ajopeliä, jossa musiikkina on muutakin kuin jympyttävää teknobiittiä. Tekniikka mahdollistaa elokuvamaisten musiikkien käytön peleissä, mutta meidän on siirryttävä takaisin 2000-lukua edeltävään aikaan, jolloin elokuvissa musiikki oli värikästä ja kiinnostavaa.

No, onneksi on aina Mario-pelit...

lauantaina, heinäkuuta 05, 2014

George de Godzinsky 100 vuotta


Tänään tulee kuluneeksi 100 vuotta suomalaisen viihdemusiikin mestarin, professori George de Godzinskyn syntymästä. Onnea Godelle!

De Godzinskyn merkkivuosi on ollut iloisena yllätyksenä laajasti esillä vuoden aikana. YLE esitti männäviikolla jakson George de Godzinskyn sävelkansio -ohjelmasta ja Kipparikvartetti-sikermän Kotikunnailta lännen kultalaan. Ensimmäinen tarjoaa läpileikkauksen Radion viihdeorkesterin repertuaarista: kevyttä klassista ja operettien helmiä. Jälkimmäisessä ohjelmassa Godzinskyn rooli on milloin haitaria, milloin huuliharppua ja milloin pianoa soittelevana kipparina. Ohjelmat ovat katsottavissa vajaan kuukauden ajan YLE Areenasta.

Olemme saaneet myös lukea Robert de Godzinskyn lapsuudenmuistoja isästään. Helsingin sanomissa Jorma Panula kehotti "etsimään Godzinskyn sävelaarteita". Radion sinfoniaorkesterilta puolestaan saattaa olla tulossa Godzinskyn musiikkia sisältävä produktio.



Juhlavuoden huipennuksena voidaan pitää toukokuussa järjestettyä Sinfonia Lahden Godzinsky-konserttia, jossa Peter von Bagh toimi juontajana ja Atso Almila kapellimesterina. Konsertissa esitettiin paitsi Godzinskyn ikivihreitä iskelmiä myös harvemmin esitettyjä viihdeorkesteriteoksia kuten Kesäpäivä Helsingissä ja Syysilta Aulangolla (linkit YouTube-videoihin). Olisinpa itse päässyt näkemään konsertin.

Laajempi esittely maestron elämästä on luettavissa blogikirjoituksessani Mestarit tahtipuikon takana.

De Godziskyn kunniaksi olen kerännyt tähän muutamia levytyksiä hänen tuotannostaan. Viihdemusiikin monitaiturin levytystuotanto ei ollut järin laaja, osakseen ehkä siksi, että Suomessa viihdemusiikki oli hyvin marginaalinen genre. Toisaalta Radion viihdeorkesterin kapellimestarina de Godzinsky sai johtaa satoja musiikkiteoksia wieniläisestä salonkimusiikista aina suomalaisiin jazz-sävellyksiin. Taltioinnit sijaitsevat YLEn arkistoissa ja valitettavasti mitään merkkiä niiden tulosta julkiseen kuunteluun satunnaisia radioesityksiä lukuun ottamatta ei ole.



Sävellys- ja sovitustyössä Godzinsky oli omimmillaan. Vaikka Godzinskyn sävellyksistä muistetaan parhaiten iskelmät kuten Katupoikien laulu tai Sulle salaisuuden kertoa mä voisin, suurimman sävellystyön teki hän elokuvamusiikin parissa. Elonet listaa yli 80 filmiä, johon Godzinsky sävelsi ja sovitti musiikin. Useimmat hänen iskelmistään ovat peräisin näistä elokuvista. Vain osa sävellyksistä päätyi levyille, joten paljon tuotantoa on olemassa vain elokuvan ääniradoilla.

Godzinsky oli suuri operettimusiikin ystävä ja käytännössä yksin piti operettia Suomessa hengissä pitkälle 1970-luvulle asti. Eräs parhaimpia Godzinskin sovittamia levytyksiä on vuoden 1978 Operetti, jossa Seppo Ruohonen ja Pikko-Liisa Tikka tulkitsevat taidokkaasti kuuluisia lauluja Lehárin, Kálmánin ja muiden säveltäjien opereteista.. Levy on kuunneltavissa Spotifysta. Operetti oli lähempänä viihdemusiikkia kuin ooppera, mistä syystä klassiset piirit vähättelivät operetteja. Godzinskyn jäätyä eläkkeelle operetti käytännössä hävisi suomalaisesta orkesterikulttuurista. 

Monilahjakkuutena ja multi-instrumentalistina Godzinskyn kyvyt sovittajana pääsivät oikeuksiin mm. Olavi Virran, Harmony Sistersin, Tapio Rautavaaran, Arvi Tikkalan, Irmeli Mäkelän, Kipparikvartetin ja Mauno Kuusiston levytyksissä. Yhtenä viimeisimpänä työnään Godzinsky sovitti ja soitti kappaleet Tapani Kansan levylle Joulun rakkaimmat laulut, joka julkaistiin vasta maestron kuoleman jälkeen 1995.


Levytyksiä

Levy-yhtiö Warnerin suomalaisenmusiikinhistoria.fi -palvelun myötä suurella yleisöllä on helppo pääsy vanhoihin suomalaisiin levytyksiin aina Pasi Jääskeläisen päiviin asti. Sittemmin myös muut levy-yhtiöt ovat lisänneet materiaaliaan palveluun. Ohessa muutamia George de Godzinskyn levytyksiä.

Sävelkansio - Alkuperäisäänitteitä vuosilta 1936-71

Säveltäjä Pekka Jalkasen vuonna 1993 toimittama George de Godzinskyn sävelkansio on tähän päivään mennessä kattavin ja yksi harvoja julkaisuja, joka sisältää Radion viihdeorkesterin äänityksiä Yleisradion kantanauhoilta. Samalla se on upea läpileikkaus George de Godinzksyn sävellys- ja kapellimestari. Ensimmäiset 17 kappaletta ovat kaikki Godzinskyn omaa käsialaa. Kappaleet 1-9 ovat instrumentaaliteoksia ja 10-17 ovat suomalaisten laulajien esittämiä iskelmiä. Loput kappaleet edustavat Radion viihdeorkesterin laajaa esitysskaalaa. Viimeinen kappale, Modest Musorgskin Kirppulaulu esittäjänä Fjodor Shaljapin on arkistoaarre, vuodelta 1936, jolloin Godzinsky säesti  Shaljapinia Aasian kiertueella. 

George de Godzinsky iskelmiensä parissa


Levy-yhtiö PSO:n (Pohjoismainen Sähkö OY) vuoden 1965 älppäri kokoaa yhteen Godzinskyn iskelmätuotantoa. Esittäjinä mm. Georg Malmstén, Tapio Rautavaara, Veikko Tuomi ja Leif Wager. Levyn harvinaisuuksina voidaan pitää 60-luvun poikatähti Pauli Hirvosen levytyksiä Hymyillen eteenpäin ja Valssini äidille.

Suvesta suveen - Suomalaista viihdettä


PSO:n Finlandia-levymerkki oli tarkoitettu musiikille, joka ei vastannut "mainstreamia" nykyajan termiä käyttäen. Käytännössä Finlandia-merkin alla julkaistiin kansanmusiikkia, kuorolauluja ja jonkin verran viihdemusiikkia. Suvesta Suveen levyllä, jonka de Godzinskyn on koonnut, kuullaan mm. Matti Salmisen yksinlaulua ja Turun Kamarikuoron esityksiä. Gode itse esittää nimettömän orkesterin kera 3 kappaletta ja pianoteokset Soliseva puro / Autereinen aamu.

Flyygelin ääressä


Vielä 76-vuotiaana Godzinsky sai Musiikki-Fazerilta tilaisuuden levyttää kokoelman kevyttä pianomusiikkia. Kuten äänityksistä kuulemme, mestaripianistin kyvyt eivät olleet iän myötä lainkaan heikentyneet. Osassa kappaleita häntä säestää pieni kamariorkesteri. Levyn kappalevalinnat heijastavat Godzinskyn laajaa musiikkimakua: suomalaisia ja ulkolaisia valsseja, slowfoxia, tangoa ja merimiesvalsseja. Sovitukset ovat godemaisen monimutkaisia ja miellyttävää kuunneltavaa tänäkin päivänä.

maanantaina, helmikuuta 03, 2014

Eurovision laulukilpailu 1959 - Cannes, Ranska

Suomen edustaja Kööpenhaminan Euroviisuihin on valittu. Tämän kunniaksi teemme aikamatkan 55 vuoden päähän, aikaan, jolloin vielä leideillä oli iltapuvut, gentlemanneilla puvut tai frakit ja livemusiikista vastasi suuret viihdeorkesterit arvoyleisön kuunnellessa Euroopan korkeatasoisinta laulukilpailua.
Päivämäärä: Maaliskuu 11. 1959
Paikkas: Palais des Festivals et des Congrès, Cannes, Ranska
Järjestjä: Radiodiffusion-Télévision Française
Juontaja: Jacqueline Joubert
Orkesteri: Franck Pourcelin orkesteri
Kesto: 1 h 13 min 

Taustaa


Vuoden 1958 Eurovision laulukilpailun oli voittanut Ranska André Claveaun kappaleella Dors, mon amour (Leif Wagerin levyttämänä Nukkuos Rakas). Cannesin Festivaalipalatsiin ahtautui pariskuntia limusiinilasteittain. Television yleistyttyä Euroopassa kilpailusta oli kasvanut arvostettu suurtapahtuma. Outoa kyllä, kisat järjestettiin keskiviikkoiltana.

Glamour-henkeä toivat kukkasin koristeltu lava ja hienot pyörivät taustamaalaukset, joiden kautta esiintyjät astuivat lavalle ja joiden kuvateema liittyi aina kulloiseen esiintymismaahan.

Jacqueline Joubert (1921 - 2005) toimi kisojen juontajana ja orkesteria johti Franck Pourcel (1913-2000), yksi Euroopan kuuluisimmista kapellimestareista, jonka instrumentaalihitit olivat soineet aina USAn hittilistojen käjessä.

Osallistuvien maiden lukumäärä oli 11. Iso-Britannia palasi vuoden tauon jälkeen kilpailuun ja Monaco teki debyyttinsä. Säännöt pysyivät lähes ennallaan edellisvuoteen verrattuna. Väliaikanumeroa ei kilpailussa nähty.

Kilpailun voitti Alankomaat, joille voitto oli jo toinen kilpailun lyhyen historian aikana. Een beetje ei kuitenkaan jäänyt hitiksi musiikin historiaan. Sen sijaan vasta 6. jaetulle sijalle jäänyt Domenico Modugnon (1928 - 1994) Piove (Ciao, ciao bambina) oli kansainvälinen menestys kuten edellisvuoden Volare. Suomessa Pioven on esittänyt niin Leif Wager, Eino Grön kuin Reijo Kallio.

Tulokset

Vuoro Maa Kieli Esiintyjä Kappale Käännös Sijoitus Pisteet
05 Alankomaat Hollanti Teddy Scholten "Een beetje" Vain vähän 1 21
10 Iso-Brittania Englanti Pearl Carr & Teddy Johnson "Sing, Little Birdie" Laulu pieni lintu 2 16
01 Ranska Ranska Jean Philippe "Oui, oui, oui, oui" Kyllä, kyllä, kyllä, kyllä 3 15
08   Sveitsi Saksa Christa Williams "Irgendwoher" Jostakin 4 14
02 Tanska Tanska Birthe Wilke "Uh, jeg ville ønske jeg var dig" Oi, toivoisin olevani sinä 5 12
03  Italia Italia Domenico Modugno "Piove (Ciao, ciao bambina)" Sataa (Hyvästi lapsi) 6 9
11  Belgia Hollanti Bob Benny "Hou toch van mij" Rakasta minua 6 9
06 Saksa Saksa Alice & Ellen Kessler "Heute Abend wollen wir tanzen geh'n" Tänään haluamme mennä tanssimaan 8 5
07 Ruotsi Ruotsi Brita Borg "Augustin" 9 4
09 Itävalta Saksa Ferry Graf "Der K und K Kalypso aus Wien" K ja K Kalypso Wienistä 9 4
04  Monaco Ranska Jacques Pills "Mon ami Pierrot" Ystäväni Pierrot 11 1



1. Ranska - Oui, oui, oui, oui 
Sävellys:  Hubert Giraud Sanoitus: Pierre Cour Esitys: Jean Philippe ja orkesteri johtajanaan Franck Pourcel
Ranska löysi nopeasti kaavan euroviisumenestykseen. Kolmas sija irtosi yksinkertaisella ja helposti ulkomaiseen suuhun sopimalla "vivivi"-meksikolaisvalssilla.
Musikaalisesti kappale mukava ja turvallinen, muuta turhan kevyt. Tietty "koukku" puuttuu. Onneksi laulu kuten hymyilevä Jean Philippe piristävät kuulijaa. Aivan täysin se ei auta, sillä kappaleen nimen toisto alkaa loppupuolella väsyttää.
***½

2. Tanska - Uh, jeg ville ønske jeg var dig
Sävellys: Otto Lington Sanoitus: Carl Andersen Esitys: Birthe Wilke ja orkesteri johtajanaan Kai Mortensen
Intro huijaa odottamaan chansonia, mutta perinteinen alku vaihtuu puolen minuutin kohdalla swingiksi. Kaksi vuotta aiemmin esiintynyt Birthe Wilke (s. 1936) lausuu vahvasti ja ottaa 1:40 kohdalla kuohuttavia tanssiaskeleita. Tällaista koreografiaa harvoin on aiemmin nähty!
Kappale paranee useammalla kuuntelukerralla. Melodia on mukava ja etenee juuri niin kuin pitää. Se sopisi vaikka Disneyn musikaalinumeroksi. Lyhyt instrumentaali ksylofoneineen on hauska. Mitään tylsää tanskan menossa ei ole.
****

3. Italia - Piove (Ciao, ciao bambina)
Sävellys:  Domenico Modugno Sanoitus: Dino Verde Esitys: Domenico Modugno ja orkesteri johtajanaan William Galassini
Volaren arvostelussa sanoin intron olevan "tähtisumuinen". Pioven intro on kuin tuulenvire jossain Pompeijin pinjojen äärellä. Kappale ei missään nimessä ansainnut 6. sijaa, vaan mielestäni kuuluu kärkikolmikkoon. Kappaleen kertosäe on tarttuva, joskin se on lähes identtinen Volaren kanssa, vain nuottien järjestys on vaihtunut..Modugnon ääni soi komeasti. Sovituksessa minua häiritsee rummun marssitahdit ja hieman kappaleen jankkaava poljento. Ja miksi Modugno katselee maahan eikä yleisöön kohdassa 2:17?
****½

4. Monaco - Mon ami Pierrot
Sävellys:  Florence Veran Sanoitus: Raymond Bravard Esitys: Jacques Pills ja orkesteri johtajanaan Franck Pourcel
Häiritsevä kappale. Alussa laulaja Jacques Pills tuntuu hoilaavan omiaan eikä lainkaan musiikin mukaan. Melodiassa ei ole päätä eikä häntää vaan kappale on yhtä ulinaa ja latinorytmejä. 50-luvun musiikki oli ulkomaalaisten vaikutteiden, kuten mambon, rhumban ja cha-cha-chan aikaa. Mutta ne sopivat paremmin tanssilavoille kuin konserttisaliin. Kyllä tämä menettelisi jossain sambakulkueessa, mutta ilman laulajaa kiitos.
*
5. Alankomaat - Een beetje 
Sävellys:  Dick Schallies Sanoitus: Willy van Hemert Esitys: Teddy Scholtenja orkesteri johtajanaan Dolf van der Linden
Alankomaiden leppoisa swingi on tarpeeksi yksinkertainen, että se jää mieleen muttei ärsytä. Kuvankauniin Teddy Scholtenin (1926 - 2010) tyylipuhdasta esitystä komistaa Hollanin tuulimylly. Kappale on tyypillinen kaksiosainen teos, jossa on hitaampi "puhesäkeistö" ja nopeampi kertosäkeistö. Dolf van der Lindenin sovitus on onnistunut. Hauskana yksityiskohtana kohdassa 2:30 soi hetki valssi, ennen paluuta swingiin.
Miksi kappale voitti? Kilpailu oli tasainen Alankomaiden, Ranskan, Ison-Britannian ja Sveitsin välillä, ja oikeastaan Italian 7 pistettä ratkaisi kisan En Beetjen hyväksi.
***½ 

6. Saksa - Heute Abend wollen wir tanzen geh'n
Sävellys:  Helmut Zander Sanoitus: Astrid Voltmann Esitys: Alice & Ellen Kessler ja orkesteri johtajanaan Franck Pourcel
Swingiä swingin perään. Saksan vuoro sopi huonoon väliin, ja kun Kesslerin siskokset eivät synkronoiduilla kehonliikkeillä ja vuorosanoillaan onnistuneet tekemään vaatimattomasta laulusta hyvää, jäi Saksa tulosten häntäpäähän. Melodia on liian pliisu, ennalta-arvattava ja sanoja on liikaa.
 

7. Ruotsi - Augustin  
Sävellys:  Harry Sandin Sanoitus: Åke Gerhard Esitys: Brita Borg ja orkesteri johtajanaan Franck Pourcel
Länsinaapurimme Ruotsi oli astunut euroviisuareenoille jo 1958, kolme vuotta ennen Suomen debyyttiä. Laulaja-näyttelijä Brita Borg (1926-2010) esittää tässä periskandinaavisen tangon, joka luonnollisesti käännetiin Saukin toimesta Annikki Tähden esittämäksi samana vuonna.
Tango lienee ollut Etelä-Euroopan maille liian eksoottinen, sillä ääniä se sai vain Tanskalta ja Alankomailta. Sääli, sillä kappale on selkeä, aito ja rehellinen ja miellyttävämpi kuin tuskaiset wannabe-chansonit. Se voisi olla vaikka Unto Monosen kynästä, paitsi Monosen sävellys olisi voittanut koko kilpailun, eikö?
***½
8. Sveitsi - Irgendwoher 
Sävellys:  Lothar Löffler Sanoitus: Lothar Löffler Esitys: Christa Williams ja orkesteri johtajanaan Franck Pourcel
Aikaisemmat Sveitsin euroviisut esittänyt vuoden 1956 voittaja Lys Assia sai tehdä tilaa Christa Williamsin chanson-henkiselle laululle. Se menestyi kisassa hyvin jääden niukasti neljänneksi. Kappale on kaunis ja miellyttävä, mutta ei niin mieleen jäävä kuin yleensä euroviisuvoittajalta edellytetään. Tosin on kyseenalaista ja kisojen arvoa alentavaa ajatella, että laulu ei voisi olla monipolvinen ollakseen hyvä. Mutta historia on tässä suhteessa ollut järkkymätön.
Joka tapauksessa Irgendwoher on kisan parempaa antia.
*** 

9. Itävalta - Der K und K Kalypso aus Wien
Sävellys:  HNorbert Pawlick Sanoitus: Günther Leopold Esitys: Ferry Graf ja orkesteri johtajanaan Franck Pourcel
Samban lisäksi viisuihin livahti Calypso, joka paria vuotta aiemmin oli noussut populaarimusiikin muotivirran huipulle Harry Belafonten (s. 1927) ansiosta.
Mutta kuinka Calypso sointuu yhteen jodlauksen kera? Huonosti. Kappale yrittää huumorilla saada levottomasta melodiasta aikaiseksi yleisön mukaan, mutta todellisuudessa näyttäytyy puolivillaisena koostetulta sekametelisopalta. Piste nykyisin Jyväskylässä asuvan Ferry Grafin (s. 1931) ilveilystä.
**

10. Iso-Britannia - Sing, Little Birdie
Sävellys:  Stan Butcher Sanoitus: Syd Cordell Esitys: Pearl Carr & Teddy Johnson ja orkesteri johtajanaan Eric Robinson
Kun vuosina 1957-1972 Euroviisukappaleet tuli esittää osallistujamaan omalla kielellä, Isolla-Britannialla oli etulyöntiasema englannin ollessa lingua franca. Vain kaksi kertaa se jäi Top-4:n ulkopuolelle. Ranska, toinen lingua franca -maa, jäi 4 kertaa Top-4:n ulkopuolelle.
Mutta on väärin sanoa, että yksin kieli siivitti tämän hilpeän kappaleen kisassa toiseksi. Melodia on tarttuva ja pariskunta Pearl Carrin ja Teddy Johnsonin energinen esitys on kerrassaan mukaansatempaava. Sovitus on riemuisa, etenkin vuorottelu lintua matkivan huilun ja Johsonin viheltelyn välillä on mahtavaa.
*****
11. Belgia - Hou toch van mij
Sävellys:  Hans Flower Sanoitus: Ke Riema Esitys: Bob Benny ja orkesteri johtajanaan Francis Bay
Nopeatempoisesta kappaleesta siirrytään perinteisempään lemmeniskelmään. Kappale alkaa hitaammanpuoleisesti, mutta lopulta siitä löytyy kelvollinen beguine-tahtinen sävel. Se ei valitettavasti vakuuta omaperäisyydellä ja alkaa loppua kohti kuulostaa liian toistavalta.
**½

Suosituimmat artikkelit