keskiviikkona, joulukuuta 22, 2010

Savikiekkoarvostelu: Decca SD 5058 (1948)

Henry Theel 
*Klikkaa suuremmaksi*

Suomi-iskelmän suuri nimi

Henry Per-Erik Theel (1917 - 1989) kuuluu lähes 500 levytyksellään vanhan suomalaisen iskelmän eliittijoukkoon Olavi Virran ja Georg Malmsténin kanssa.
Vuosi 1948 oli Theelillä uran vilkkain. Tuolloin mies levytti peräti 64 kappaletta, joista moni on suoranaisia musiikin klassikkoja; O sole mio, Kulkurin kaiho, Pariisin kevät, Sua lemmin kuin järjetön mä oisin, Siboney, Kaksi Kitaraa...
Ja kun pahin kilpailija Olavi Virta levytti koko vuotena vain 6 laulua, Theelin asema maan suosituimpana laulajana sen kuin vankistui. Flaamilaiset sukujuuret omannut Theel osoitti olevansa täysin kypsä viihdelaulaja; paikka, jonka Virta myöhemmin häneltä perisi.

Suurta roolia Theelin uran ja menestyksen kannalta näytteli takapiru, säveltäjä Topi Kärki (1915 - 1992), joka tosin oli lähes aina soittajan tai orkesterinjohtajan roolissa Theelin levytyksissä ja konserteissa. Yhteistyö Kärjen kanssa oli alkanut jo sotavuosien viihdytysjoukoissa, mutta rauhan palattua ja vuoden 1945 menestyslevytykset Liljankukka ja Hiljaa soivat balalaikat tekivät Kärjestä ja Theelistä vahvan sovittaja-laulaja -duon.


 Rytmi-studion levytystilaisuus 1947. Mikrofonin ääressä Theel, haitarissa Toivo Kärki

Elokuun lopussa 1948 äänitysstudiossa elettiin joulua. Toivo Kärki johti Decca-orkesteria ja Henry Theel lauloi Silver Stars-lauluyhtyeen kanssa. Kappale oli ennestään levyttämätön Suomessa, alkuperäisnimeltään Jingle bells. Amerikkalaisen James Lord Piernpontin jo 1857 säveltämä joululaulu tuli meille siii lähes vuosisadan myöhässä. Sitä ennen se oli käynyt läpi muutoksen ruotsissa. Eric Sandström ja Gösta Westerberg olivat lisänneet kertosäkeen jälkeen osuuden "On ryijyn alla lämmin, kun lunta tuiskuttaa...".
Maailman valloittanut sävel jäi pysyvästi pohjolaan. Olavi Virta levytti sen jo samana vuonna ja etenkin Brita Koivusen (s. 1931) versio muistetaan hyvin. Unohtumattomat sanat riimitteli Kullervo (1922 - 1996).

Sellakkalevyn toiselle puolelle tallennettiin Kärjen oma sävellys Äidin jouluilta. "Kulkusten" sijaan kappale on nykyään lähes unohdettu, mutta onnekseen sen voi löytää sentään CD-muodossa (esim. AMCD 1013 - Perintaiset joululaulut 1912-1954).
Toivo Kärjen luottosanoittaja Helena Eeva (1923 - 1960) kirjoitti surumielisen lyriikan  melodiaan.

Arvostelu:

A-puoli: Kulkuset
Sävellys: James S. Pierpont - Sanoitus: Kullervo - Esitys: Henry Theel, Silver Stars-lauluyhtye ja Decca-orkesteri johtajanaan Toivo Kärki - Vuosi: 1948

Äänitteen laatu ei ole teknisesti paras mahdollinen (ja valitan ensimmäisen sekunnin puuttumista). Theelin muuten komea ääni on täten hieman heikko ja "kaukainen". Silver Starsin kokoonpanoa ei ole kyetty selvittää, mutta ei liene mahdotonta, että se on peitenimi Metro-tytöille tai Harmony Sistersille. Heidän tehtävä on vain hymistä läpi laulun.
Sovitus on kulkusineen onnistunut ja viulu ja piano pitävät kokonaisuuden herttaisen yksinkertaisena. Kulkuset on sen verran perinteinen laulu, ettei se vaadi suurta orkesteria. Päaäsia, että rekiretken tuntua on ilmassa.
***½

B-puoli: Äidin jouluilta
Sävellys: Toivo Kärki - Sanoitus: Helena Eeva - Esitys: Henry Theel ja Decca-orkesteri johtajanaan Toivo Kärki - Vuosi: 1948

Ensimmäisistä tahdeista ei uskoisi kyseessä olevan joululaulu. Sanoituksen voisi muuttaa ja kyseessä olisi vaikka "Valssi lemmitylle" tai "Orvokki kaunehin". Melodiassa ei kuitenkaan ole mitään vikaa. Siitä puuttuu vain jouluinen iloisuus, jota valssi ei hyvin tavoita.
Mainittakoon sävellajin muuton on kohdassa 0:32. Theelin esitys on luonnollisesti moitteeton.
**½

Tuomio:
En valitettavasti omista otsikon mukaista Deccan savikiekkoa, mutta jos löydän sen joku päivä edullisesti, saattaisin jopa harkita sen ostoa. Henry Theel ei ole henkilökohtainen suosikki suomalaisista laulajista (onko ketään, joka arvostaa hänet Olavi Virran edelle), mutta silti artisti, jota jaksaa kuunnella koska vain. Hänen äänensä on tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi neutraali. Parhaiten Theel onnistuu mielestäni Valkean joulun tulkinnassa. Ja sehän löytyy Spotifysta.
***

Lähteet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Henry_Theel
http://www.aanitearkisto.fi
http://www.fono.fi/
http://pomus.net/kehityslinjat/levy-yhtiot
Von Bagh, Peter & Hakasalo, Ilpo: Iskelmän kultainen kirja. Helsinki: Otava, 1986

sunnuntaina, joulukuuta 12, 2010

Adventin tähden: Hei, tonttu-ukot - Joulusikermä (1959)

Sten Ducander

Hei, tonttu-ukot: Joulusikermä

Kappalelistaus: 

1. Hei, tonttu-ukot 
2. Rekipolska
3. Joulu tullut on 
4. Porsaita äidin oomme kaikki 
5. Reippahasti käypi askeleet 
6. Joulu on tullut taas
7. Juokse porosein
8. Arvaas kuinka joulu-ukko
9. Kettu juoksi yli järven

Joululevyjen myynti käy näinä päivinä kuumana. Mamban, Vesa-Matti Loirin, Samuli Edelmanin ja kumppanien tulkinnat kulkevat ostoskopassa kotiin ja kauppa kiittää. Samat kappaleet soivat radiossa tiuhaakin tiuhemmin.
Jokin silti uupuu näistä post-80-luvun julkaisuista. Tekniseltä laadultaan ne ovat moitteettomia. Eikä laulajassakaan yleensä ole mitään vikaa. Vika löytyy sovituksissa. Sen huomaa steriilistä ja kirkkaasta miksauksesta. Jokaisen instrumentin ääni tulee omasta mikrofonista, mahdollistaen täysin kirkkaan ulostulon. Mikäli taustalla soi virtuaalijouset, niiden tietokoneääni on täysin virheetön.
Häiritsevää.

Entisaikoina osattiin arvostaa hyvää orkesterisovitusta. Se koettiin yleensä riittäväksi ja mitään solistia ei tarvittu "pilaamaan" äänitettä. Klassiset joululaulut kuten Hei, tonttu-ukot ja Juokse porosein ovat usein päässeet eri sovittajien joulusikermiin. Rauno Lehtinen (1932 - 2006), George de Godzinsky (1914 - 1994) ja Ensio Kosta (1923 - 1986) vastasivat ensisijassa Suomalaisesta viihdemusiikista ja varsinkin viimeksi mainittu Kosta.

Olen selostanut laajemmin Ensio Kostan eli Sten Ducanderin urasta Musiikkia Keski-Maasta -levy-arvostelussani. Hän oli yli kaksi vuosikymmentä Yleisradion 1963 perustetun Sävelradion toimittajana ja vastasi siis pitkälti yhtiön viihdemusiikkitarjonnasta. Noilta vuosilta löytyy monia valokuvia, jossa Kosta esiintyy muiden YLEläisten joukossa.

Palataan ajassa taaksepäin. Vuonna 1959 Musiikki-Fazer tilasi vapaana säveltäjänä toimineelta Kostalta joululaulusikermää. Kyse oli  45-kierroksen EP-levystä, kestoltaan reilut 13 minuuttia. Levymerkkinä toimi Decca.
Viimeisin sikermän täydellinen julkaisu on vuodelta 1968 Rytmin LP-levyllä Hauskaa joulua. Yllä kuultava versio - kuten Lahjakas jouluaatto - on peräisin vuoden 1986 c-kasetilta Riihitontun joulu. Jostakin syystä
julkaisulta on Jätetty pois alkuperäisen levyn A-puolen viimeinen kappale Kulkuset ja B-puolelta kaksi viimeistä kappaletta Juhla on verraton ja Hei tonttu-ukot. Yllättää, kun miettii minkä vaivan tuon ajan tekniikoin levyn sisällön siirtäminen kasetille on vaatinut, ja silti on mokattu jättämällä oleellista materiaalia pois. Toki syy tähän on voinut olla tilanahtaus nauhalla.
Harvinaisuus äänite kuitenkin on, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Mitä sanottavaa musiikista? Kostan Studio-orkesteri on melko vaatimaton Yleisradion myöhempää monikymmenhenkiseen viihdeorkesteriin verrattuna. Lisäksi valitut kappaleet ovat kevyitä ja kansan- ja tai lastenlauluja, joten suuriin musikaalisiin sfääreihin ei päästä. «Mukavaa jouluista ajanvietemusiikkia» - näin luonnehtisi 60-luvun radiokuuntelija.


Lähteet:
Fono.fi
VIOLA
Pekka Jalkanen: Pohjolan yössä (Kirjastopalvelu 1992)

sunnuntaina, joulukuuta 05, 2010

Adventin tähden: On, joulu on! (1961)

Philips PF 340562-savikiekko

On, joulu on!

1. On, joulu on.
Ja korvaamaton
on kuusi juhlapuvussaan.

Soi tiuku soi.
Ja joulu se loi
taas talviyöhön jäisen maan.

Kynttilöitten loistoon jo arki unhoittuu
Joulupukin tie taas lasten luokse vie.

On, joulu on.
Ja korvaamaton
on kuusi juhlapuvussaan.


Peittää jo pöytää
hienoimmat herkut.
Joulu kun lapset kotiin tuo.
Toisensa löytää
mummit ja serkut.
Kaikille joulu kaiken suo.


On, joulu on.
Ja korvaamaton
on kuusi juhlapuvussaan.


2. On, joulu on.
Ja voittamaton
on aina tenho juhlan sen.

Ei huolta ei.
Sen pois joulu vei.
On sillä voima sellainen.

Kaikuu laulu lasten
ja vanhan muistoissaan.
Palaan nuoruuteen
taas kerran uudelleen.

On, joulu on.
Ja voittamaton
on aina tenho juhlan sen.

On, joulu on.
Ja voittamaton
on aina tenho juhlan sen.

Eila Pellinen olisi vasta 72-vuotias, jos hän edelleen eläisi. Syöpä vei lahjakkaan laulajan vain 39-vuotiaana.

Eila Pellinen syntyi Sulkavalla 6. elokuuta 1938. Hän muutti Helsinkiin 1956 ja opiskeli laulu osallistuakseen Toivo Kärjen (1915 - 1992) järjestämään koelaulutilaisuuteen. Jo seuraavan vuoden heinäkuussa Pellinen sai levytyssopimuksen Rytmille. Niin sateinen on tie julkaistiin Rytmin EP-levyllä Uusia tyttöjä, tuttuja iskelmiä. Uusi naisääni oli saatu Suomen laulupiireihin.
Pellisestä tuli Kärjen luottosolisti. Kappaleet kuten Näin kai määrärry on ja Onni jonka annoin pois Kärki sävelsi varta vasten Pelliselle. Kansainvälisistä hiteistä Pelliselle sovitettiin mm. Kultaiset korvarenkaat, Picardyn ruusuja, Särkyneen toiveen katu ja hänen menestynein tulkinta Kaksi kitaraa. 60-luvulle tultaessa hän levytti usein Ossi Runnen (s. 1927) orkesterin kanssa, kunnes perusti oman orkesterinsa. Sovittajana Pellisen kappaleissa toimi usein Ossi Malinen (1928 - 2008).

Vaikka Pellinen ei perhesyistä levyttänyt enää 60-luvun puolivälin jälkeen, hän esiintyi yleisölle vielä 70-luvulle asti. Eila Pellinen menehtyi sairauteensa 10. huhtikuuta 1977 Espoossa.
Eila Pellinen
*Klikkaa suuremmaksi*

Vuonna 1961 Pellinen levytti Ensio Kostan (1923- 1986) orkesterin säestämänä Phillipsin savikiekolle kappaleen On joulu on. Sen toisella puolella oli niin ikään Kostan sovittama ja Ragni Malmsténin (1933 - 2002) laulama Metsän joulu. Viimeksi mainittu on jäänyt elämään ja se löytyy monilta julkaisulta ja esimerkiksi Spotifystä.
 On joulu on puolestaan on viimeksi julkaisu 1980 LP-levyllä ja c-kasetilla Valkea joulu. Kappale on nykyisin siis jokseenkin harvinainen ja kirjastoistakaan sitä ei juuri löydy.

Säveltäjä Matt (tai Matti) Pelkonen on jäänyt mysteeriksi. Kappaleen alkuperäisnimen kerrotaan olevan Elfie the Elf ja Googlen haun perusteella saattaisi päätyä siihen lopputulokseen, että Pelkonen oli Amerikansuomalainen. Hän eli vuosina 1876 - 1953 tai 1903 - 1971 lähteestä riippuen. En kyennyt löytämään kappaletta, jotta voisi varmistua melodioiden identtisyydestä.
Muut Pelkosen kappaleet I gammal stil ja Pikkutonttu Tupsu (Dutch garden Scottische) eivät juuri valaise asiaa.

Suomalaisen sanoituksen teki joka tapauksessa Repe Helismaa (1913 - 1965).

Kappale on verrattain mukava, mutta ehkä jollakin tapaa vaisu. Se ei jää niin hyvin mieleen kuin esim. Kulkuset tai Hei, Kuuraparta. Mutta silti se kuuluisi ehdottomasti CD-julkaisulle ja joululaulukirjoihin!

Lähteet:
 http://fi.wikipedia.org/wiki/Eila_Pellinen
 http://www.fono.fi/
http://www.aanitearkisto.fi/
http://pomus.net/001591
YLE
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja (Otava, Helsinki.
Huuto.net

lauantaina, joulukuuta 04, 2010

Teemana: Klassista itärajan takaa (Prokofjev, Šostakovitš, Stravinsky)

Klassisella musiikilla on aina ollut paikka sydämessäni. Vaikka myönnän, etten tähän asti ole ollut innostunut barokkimusiikista ja että tiedän kokemuksesta oopperan pitkäveteiseksi, on klassinen musiikinlajina niin monipuolinen ja laaja, että siitä löytyy varmasti jokaiselle jotakin.
Venäläinen klassinen musiikki on ollut erityisen läheinen minulle. "Löysin" aikoinaan idän säveltäjät sattumalta kuuntelemalla vanhoja LP-levyjä. Yhdessä näistä oli Dmitri Šostakovitšin (1906 - 1975) sinfonia nro 1 . Kuunneltuani tämän sanonta "what's done cannot be undone" päti. Olin siltä istumalta Šostakovitši-fani.
Venäläisistä säveltäjistä suurimman vaikutuksen tekivät nimenomaan Neuvostoaikaiset säveltäjät Šostakovitš ja Sergei Prokofjev (1891 - 1953) sekä Yhdysvalloissa eniten vaikuttanut Igor Stravinsky (1882 - 1971). Sivumaininnan ansaitkoot Modest Musorgski (1893 - 1881), Aleksand Skrjabin (1872 - 1915) sekä - tottakai - Pjotr Tšaikovski (1840 - 1893).

Sen suuremmitta puheitta esittelen otsikossa mainituilta säveltäjiltä kaksi teosta, jotka itselleni on ainakin jäänyt hyvin mieleen. Ikävästi joudun toteamaan, että en ole missään välissä ehtinyt kuunnella heidän tuotantoaan perusteellisesti. Ehkä olisi jo aika.

__________________________

Dmitri Šostakovitš
Tahiti Trot
Sävellys: Vincent Youmans - Sovitus: Dmitri Šostakovitš - Esitys: Russian State Symphony Orchestra johtajanaan Dmitry Yablonsky - Vuosi: 2006
Tahiti Trot Op. 16 ei ole Šostakovitšin oma sävellys vaan orkesterisovitus Vincent Youmansin (1898 - 1946) kappaleesta Teetä kahdelle vuoden 1925 musikaalista No, No, Nanette. Šostakovitšin ja kapellimestari Nikolai Malko olivat kuuntelemassa kappaleen levytystä Malkon kotona. Malko löi vetoa 100 ruplasta, ettei Šostakovitš kykenisi ulkomuistista orkestroimaan kappaleen uudelleen alle tunnissa. Niin kauan ei tosin tarvinnut odottaa, ja orkestrointi oli valmis vain kolmessa vartissa.
Joitakin lukijoita saattaa ehkä ihmetyttää, miten on ollut mahdollista että Yhdysvaltalainen jazz-hömppä on ollut sallittua Neuvostoliitossa. Tahiti Trot (käännös Tea For Twolle) oli kyllä vain sallittu kuten muukin amerikkalainen populaarimusiikki. Itse asiassa 20-luvulla Neuvostoliitossa kukoisti lukemattomat jazz-orkesterit, jotka vasta II maailmansodan ja Stalinin rautanyrkin otteessa «kuolivat pois», jotkin kirjaimellisesti.
Kappaleen sovitus on kenties kuuluisin Tea for Two'n esitysmuoto orkesterille. Se on yleinen encore-teos ja sopii kepeytensä vuoksi myös ei-vakavamielisiin musiikkitapahtumiin.

Sinfonia nro 10 - II. Allegro
Sävellys: Dmitri Šostakovitš - Esitys: Simón Bolivar Youth Orchestra of Venezuela johtajanaan Gustavo Dudamel - Vuosi: 2007

Juuri Sinfonia nro 10 E molli op 93 oli se, joka sai minusta otteen aikoinaan. Kuten YouTube-videon kommenteista voi lukea, kyseessä on "epäilemättä" yksi parhaista allegroista koko klassisen musiikin genressä - liioittelematta. Energisyys ja vauhti ovat kerrassaan huikeita ja voi vain kuvitella, miten tällainen ilotulitus on tullut aina vakava kuvatun Herra Šostakovitšin aivoista.
Sinfonian luomisajankohdasta ei ole täyttä varmuutta. Joitakin luonnoksia on löytynyt, ja ne on merkitty vuodelle 1946. Varsinainen valmistuminen ja ensiesitys olivat kuitenkin loppuvuodesta 1953. Samana vuonna Stalin oli kuollut, ja pitkään jatkunut sensuuri ja tiukka musiikin sääntely kokivat pientä löysentymistä. Enää Šostakovitšin ei tarvinnut tuottaa Leningradin (Sinfonia nro 7) tapaisia propagandateoksia. Hänen oli nyt mahdollista kokeilla vapaampaa rakennetta.
Asiantuntijat kuulevat sinfoniassa Stalinin satiirisointia. Musiikki on yhtä aikaa hyökkäävää kuin jännittynyttä - kuin kaksisuuntainen mielialahäiriö, minkä aikalaiset todistivat Stalinissa.
Sinfonia on orkesterien keskuudessa suosituin Šostakovitšin sävellyksistä Sinfonia nro 5 D mollin kanssa.

Sergei Prokofjev


Alkusoitto heprealaisista teemoista c-molli op. 34
Sävellys: Sergei Prokofjev - Esitys: Chamber Orchestra of Europe - Vuosi: 1990
Prokofjev ei juurikaan käyttänyt töissään muiden säveltäjien materiaalia. Omien melodioiden luonti oli yksi hänen ehdottomista periaatteistaan.
Poikkeus sääntöön tapahtui 1919, kun Prokofjev oli paennut Venäjällä tapahtunutta bolševikkien vallankumousta Yhdysvaltoihin. New Yorkiin samalla tavoin muuttanut venäläis-juutalainen kokoonpano Zimro ehdotti hänelle kansanmusiikkiin perustuvaa teosta. Prokofjeville annettiin juutalaisia kansanlauluja sisältävä nuottikirja, josta säveltäjä ammensi inspiraationsa.
Kokonaisuus muunneltuja ja improvisoituja teemoja valmistui vain päivässä. Koko teos klarinetille, jousikvartetille ja pianolle oli valmis alle kahdessa viikossa ja se esitettiin New Yorkissa Zimron toimesta - säveltäjä itse pianon ääressä - tammikuussa 1920.
Prokofjevin orkestroitu versio näki päivänvalon vasta 1934 ja useimmiten kappale esitetään alkuperäisen kokoonpanon mukaan.
Kuulin kappaleen itse ensimmäisen kerran Peter and the Wolf: A Prokofiev Fantasy -televisioesityksessä, jossa se oli osana  Pekka ja susi -tarinaa. Kohtaus on jokseenkin hämärä, koska siinä esiintyy soittava haamukokoonpano, luistelevia eläimiä yms. Jännittävä musiikki vain lisää surrealistista adaptaatiota.

Nalle-vaarin joulu
Sävellys: Sergei Prokofjev - Sanoitus: Martti Ojapuu - Esitys: Christina Hellman ja Ensio Kostan orkesteri - Vuosi: 1960

Prokofjev oli sikäli moderni säveltäjä, että hän ehti tehdä musiikkia eläviin kuviin. Tunnetuimmat lienevät soundtrackit Sergei Eisensteinin (1898 - 1948) elokuviin Aleksanteri Nevski (1938) ja Iivana Julma (1944). Vuoden 1934 elokuva Luutnantti Kijé on sarkastinen komedia, joka sijoittuu Paavali I:n aikaiseen Venäjän keisarikuntaan. Prokofjevin musiikista, opusnumeroltaan 60, parhaiten tunnsitetaan pääteema Troika. Se yhdistetään nykyäänkin jouluun, lumeen ja kulkusiin.
Ei siis ihme, että 1960 kappale sanoitettiin suomeksi ja Ensio Kostan 81923 - 1986) sovituksena joululaulun Nalle-vaarin joulu esitti Christina Hellman. Lyhyen laulajauran kohokohta Hellmannilla oli Suomen euroviisukarsinnoissa 1961, jossa hän jäi neljänneksi. Kuultava kappale on sangen harvinainen, ja sen CD-julkaisu puuttuu edelleen.


Igor Stravinsky



Petruškan huoneessa
Sävellys: Igor Stravinsky - Esitys: BRT Philharmonic Orchestra johtajanaan Robert Groslot - Vuosi: 1996
Igor Stravinsky loi uransa Venäjän rajojen ulkopuolella. Hänen suurimmat teoksensa syntyivät 1910-luvulla Ranskassa ja Sveitsissä.  II maailmansodan sytyttyä 1939 Stravinsky muutti pysyvästi Yhdysvaltoihin. Syntymaassaan hän vieraili seuraavan kerran vasta 1962, ollessaan 80 vuotias.
Baletti Petruška debytoi Pariisin konserttisalissa 13. kesäkuuta 1911. Perinteisestä venäläisestä Petruška-olkinukesta kertova teos sai ristiriitaisen vastaanoton, kuten moni muukin Stravinskyn teoksista. Musiikkia pidettiin irvokkaana ja vaillinaisena. Toisaalta se oli yleisömäärän suhteen menestys ja edelleen ahkerasti esitettyjä Stravinskyn baletteja.
Olen valinnut esimerkkinä toisen osan kohtauksen, jossa Petruška käy ambivalenttia sotaa mielessään; Hän on nukke, mutta haluaa olla oikea ballerina. Musiikissa on havaittavissa bitonaalinen sävellaji, jonka yhteydessä puhutaan niin sanotusta Petruška-soinnusta.


Kehtolaulu baletista Tulilintu
Sävellys: Igor Stravinsky - Esitys: London Symphony Orchestra johtajanaan Claudio Abbado - Vuosi: 1997
Tulilintu - teos, jota pidetään yleisestä Stravinskyn läpimurtona taidemusiikin suurnimeksi. Ballets Russesin impressaari Sergei Djagilev (1872 - 1929) oli tuottamassa venäläiseen tarulintuun perustuvaa balettia jo 1908. Alunperin säveltäjäksi oltiin valitsemassa Anatoli Ljadovia (1855 - 1914), mutta hän kieltäytyi. Lopulta musiikin tuottaminen annettiin 28-vuotiaalle Igor Stavinskylle, jonka sävellyksen Feu d'artifice (Ilotulitus) Djagilev oli kuullut 1909.
Kantaesitys tapahtui Pariisissa 25 kesäkuuta 1910 Ballets Russesin esittämänä. Se oli suuri menestys ja ilmiö klassissa piirissä. Juuri Tulilinnun suoman suosion turvin Stravinsky sai sävellettävksi Djagilevin seuraavat baletit Petruška ja Kevätuhri.
Berceuse ammentaa melodiankulussa ranskalaista impressionismia ja on kaikilla tavoin seesteinen kohtaus muuten "tulisessa" baletissa. Olisin yhtä hyvin voinut esitellä kappaleen aiemmin "Usvainen impressionismi" -teema-artikkelissa.

sunnuntaina, marraskuuta 28, 2010

Adventin tähden: Lahjakas jouluaatto (1960)

Viime vuonna esittelin kymmeniä hyvin tunnettuja joululauluja. Jaoin tuolloin ne teemojen mukaan rauhallisiin, lystikkäisiin ja ulkomaisiin joululauluihin. Lisäksi tein teema-kirjoituksen rekiretki-aiheisista joululauluista ja kirjoitin kattavan esittelyn Lumiukon säveltäjästä Howard Blakesta.

Tänä vuonna neliosainen (miksiköhän?) artikkelisarja Adventin tähden tarjoaa joka adventtisunnuntai yhden joululaulun.Vain yhden, mutta sitäkin harvinaisemman. Lähtökohtana on tarjota kenties aivan uusia joululauluja lukijoille, muistaen kuitenkin, että uusi tarkoittaa tässä blogissa "vuosikymmeniä vanhaa". Kappaleet tullaan lisäämään myös blogin YouTube-sivulle.

________________________


Kauko Käyhkö
*Klikkaa suuremmaksi*

Lahjakas jouluaatto

1. Ensin käytiin saunassa ja sitten syötiin vasta.
Kirnu halkes kahtia; sai mirri vanukasta.
Possu pisti polkaksi vaik' oli pantu lahtiin
,ulos pinkas pirtistä ja lapset ajojahtiin.


Siitä lausumaan loihe vanha taatto:
«Kyllä, kyllä vaan oli lahjakas jouluaatto»




2. Parta joulupukin paloi sekä naama isän.
Sanoi äiti: «joulu maksoi koko lapsilisän»
Lahjat siinä jaossa ne meni sikin sokin.
Äiti lahjahenkselit sai, isä sai vain shokin.


Siitä lausumaan loihe vanha taatto:
«No kyllä, kyllä vaan oli lahjakas jouluaatto»


3. Raketit kun räjähteli kaikki yhtä aikaa,
Isä siitä aatteli «voi aattoillan taikaa.
Lahjakasta aattoa näin onko olemassa.
Varmaan näen unta vaan ja olen nukkumassa.»


Siitä lausumaan loihe vanha taatto:
«No kyllä, kyllä vaan oli lahjakas jouluaatto»




4. Hyppäs kissa sukkelaan se joulukuusen alta.
Kuusi kaatui lattiaan ja poikki meni jalka.
Oli pirtti hiljennyt. «Ja saimme joulurauhan»,
sanoi äiti hiljaa nyt ja avuks otti kauhan.


Siitä lausumaan loihe vanha taatto:
«No kyllä, kyllä vaan oli lahjakas jouluaatto»
Kipparikvartetin keulahahmo ja entinen Dallapélainen Kauko Käyhkö (1916 - 1983) oli paitsi laulaja, kitaristi, näyttelijä ja ohjaaja myös tuottelias säveltäjä ja sanoittaja. Käyhkön sävellystuotanto kattaa yli 100 laulua, joista suurin osa on hänen itsensä riimittelemiä. Irja, Kisällit kesällä, Suviserenadi ja Kalastaja eemelin valssi lienevät yleisesti tunnettuja hittejä, mutta läheskään kaikki "Justeerin" teoksista ei ole jäänyt elämään.
Yksi unohdetuista on Lahjakas jouluaatto, jonka Käyhkö levytti Philipsin savikiekolle 25. lokakuuta 1960. Levyn B-puolelta löytyi niin ikään talvinen Matin ihmekelkka, Käyhkön käsialaa sekin.
Kappaleet julkaistiin uudelleen Rytmin toimesta vuonna 1967 LP-levyllä Joulun sävel ja uudelleen 1969.
Vuonna 1970 Triola julkaisi levyn Joulu on, joka sisälsi Käyhkön kappaleiden lisäksi mm. Metro-tyttöjen Joulun kellot, Sulo Saaritsin Jouluvalot sekä Vieno Kekkosen ja Juha Eirton Joululahjat. Levyn sisältö on kaikin puolin harvinainen.


Tähän asti viimeisin julkaisu on peräisin vuodelta 1986. Tmi Pekka Mäkisen tuottama Riihitontun joulu: Lapsuuden joululaulut alkuperäisesityksinä sisältää Käyhkö kappaleen Lahjakas jouluaatto, mutta Matin ihmekelkka jää siitä uupumaan. Näin ollen vuoden 1972 Sävel-yhtiön kasetti Jouluna on sen viimeisen julkaisumuoto.

Kappaleesta on yksi henkilökohtaisista suosikeista joululaulujen saralla. Sanoitus on sanalla sanoen päätöntä. Absurdit riimit kuten «Possu pisti polkaksi vaik' oli pantu lahtiin,ulos pinkas pirtistä ja lapset ajojahtiin.» kertoo osaltaan Käyhkön lentävästä huumorintajusta. Tästä on hartaus kaukana. Pistää miettimään, onko julkaisijat sittemmin mieltänyt kappaleen liiankin räväkäksi ja joulun henkeen sopimattomaksi.
Minusta Lahjakas jouluaatto on tyyliltään sopivan poikkeava ja melodisesti erittäin onnistunut joululaulu. Rikkaasta sovituksesta vastaan Käyhkön kanssa Kipparikvartetissa vuosikymmeniä vaikuttanut George de Godzinsky (1914 - 1994). Alun pastissi veisuun No onkos tullut kesä sopii kappaleen vinksahtaneeseen yleiskuvaan. Sovitus jäljittelee sanoitusta mm. räiskyvin rakettitehostein ja onpahan mukaan saatu kissan naukaisu. Jää epäselväksi, kuka naukuja on. Ettei joku 60-luvun naisartisteistamme?

perjantaina, marraskuuta 26, 2010

Levy-arvostelu: Helsingin poliisisoittokunta soittaa uutta suomalaista musiikkia (1987)

dfg

 *Klikkaa suuremmaksi*
Julkaisuvuosi: 1987
Julkaisija: ELVIS
Formaatti: Vinyyli
Genre: Viihdemusiikki
Esitys: Helsingin poliisisoittokunta johtajanaan Arthur Fuhrmann

Kappaleet
- Lisälehtiä menneeseen. (Adding pages to the past).
- Air for brass.
- Muistojen marssi. (March of memories).
- Rytmikkäät raiteet. (Rythmic rails).
- Tanja-fantasia. (Tanja fantasy).
- Keltainen metsä. (Yellow forest, The).
- Jokerit metsäretkellä. (Jokers in the forest).
- Kanen teema. (Kanes theme).
- Maailman kehtolaulu. (Lullaby of the world).
- Sarkastinen tanssi n:o 1. (Sarcastic dance no 1).
- Savitaipale reggae.
- Imitation-rag.
52 min 6 sec

___________________

Esittely
Helsingin poliisisoittokunta soittaa uutta suomalaista musiikkia on tätä nykyä vinyyliharvinaisuus, ja koen itseni siten onnekkaaksi, että sain levyn kuuleviin korviini ja - mikä parasta - onnistuin siirtämään napsuvat raidat digitaaliseen muotoon kiintolevylleni.

On sanomattakin selvää, että harva henkilö Suomessa - itseni mukaan lukien - olisi ollut edes tietoinen tästä harvinaisesta julkaisusta. LP-levyjen hintojen yhä noustessa ja kappalemäärien vähetessä mahdollisuudet kohdata tämänkaltaisia esineitä pienenevät vuosi vuodelta. Muutamasta kirjastosta sen voi hyvällä onnella löytää. Olisi mielestäni jo korkea aika julkaista levy CD-muodossa, ja samaa voisin sanoa monen muun suomalaisen vinyyli/savikiekkojulkaisun kohdalla. Mitä hyötyä on musiikista, joka lepää yleisissä ja yksityisissä arkistoissa? Hyvin vähän. Itse asiassa ei mitään, ellei sitä kuuna päivänä tuoda päivänvaloon - kuulijoiden äärelle.


Mikä onkaan tämä julkaisu?
Mikä on ELVIS?
Säveltäjien ja sanoittajien etujärjestö ELVIS ry perustettiin vuonna 1954. Perustajina olivat tuon ajan nimekkäät säveltäjät, kuten Toivo Kärki, Georg Malmstén, George de Godzinsky ja Harry Bergström, joka myös toimi järjestön puheenjohtajana vuoteen 1965 asti.
Varapuheenjohtajina ja johtokunnan jäseninä on toiminut vuosikymmenien varrella sellaisia nimiä kuin Erkki Melakoski, Nacke Johansson, Esko Linnavalli, Rauno Lehtinen, Jaakko Salo, Esa Nieminen, Ossi Runne ja Jukka Virtanen.
Elvis ry:n toiminnankuvaan on kuulunut mm. alan työehtosopimukset, edunvalvonta, tekijänoikeusasiat yhdessä Teoston kanssa sekä yleinen kulttuuripoliittisen asian ajaminen.

ELVIKsen pitkäaikaisin puheenjohtaja ja kunniajäsen Arthur Fuhrmann (s. 1930) on paitsi säveltäjä ja trumpetisti myös Helsingin Poliisisoittokunnan entinen kapellimestari. Hän johti orkesteria vuosina 1972 - 1992. Fuhrmannin tärkeä merkitys suomalaiseen musiikkialaan on kiistaton. Vaikka hän eli elämänsä ensimmäiset 22 vuotta Saksassa, ei suomalaisempaa muusikkoa voi löytää. Jo 50-luvulla hän oli sovittamassa useille kotimaisille artisteille, kuten Reino Helismaa, Erik Lindstöm, Taisto Tammi ja Olavi Virta.

 Arthur Fuhrmann vuonna 1952

 Kapellimestarintöitä Fuhrmann on tehnyt Svenska Teaternille, eri kaupunginorkestereille, Helsingin kaupunginteatterille sekä Viihdejousikko-yhtyeelle.
Elviksen lisäksi Fuhrmann on toiminut Suomen Muusikkojen Liitto ry:n hallituksessa, Gramexin hallituksessa sekä Teoston johtojäsenenä. Vielä 2000-luvulla hän on kirjoitellut ahkerasti järjestöjen lehtijulkaisuihin.
Onpa nykyisin olemassa Arthur Fuhrmann -rahasto sekä Arthur Fuhrmann -palkinto. Viimeksi (2010) palkinnon sai Filharmooninen viihdejousikko.

Miehen taustan tuntien ei ole siis ihme, että Elviksen julkaisema ja hänen tuottama ja sovittama levytys on tehty.


Levyltä löytyy 12 instrumentaalia, jotka kuuluvat viihdemusiikki -genreen (joka itsessään on rajoiltaan hyvin häilyvä). Muutaman  maineikkaamman säveltäjän lisäksi kappaleista on vastannut muutama hieman tuntemattomampi henkilö. Kaikki kappaleet ovat ensijulkaisuja ja peräisin sävellyskilpailuista. Suurinta osaa kappaleista ei ole sittemmin levytetty.
Varta vasten puhallinorkesterille teoksia ovat tehneet trumpetisti Asko Vilén kappaleella Sarkastinen tanssi No 1 ja entinen varuskuntasoittolainen Kari Karjalainen - trumpetisti niinikään - kappaleella Tanja-fantasia. Poliisisoittokunnan oman trumpetistin Leif Källmanin riemukas sävellys Rytmikkäät raiteet oli tilausteos Helsingin Rautatien Soittajien konserttia varten. Vieläköhän orkesteri on voimissaan?
Puhallinorkesterista tulee automaattisesti mieleen Porilaisten marssi ja muut vastaavat juhlamusiikit, mutta miltä kuulostaisi reggae a la polisiisoittokunta? Vantaan viihdeorkesteria 20 vuotta johtanut Markku Johansson (s. 1949) luo teoksellaan Savitaipale reggae omalaatuisen symbioosin suomalaisen järvikansasta ja Karibian rytmiikeistä.


Poimintoja levyltä

Keltainen metsä
Sävellys: Esa Pethman - Esitys: Helsingin poliisisoittokunta johtajanaan Arthur Fuhrmann - Vuosi: 1987

Esa Pethman (s. 1938) kuuluu suomalaisen modernin jazzin pioneereihin ja tämän hetkiseen eturintamaan. Huilunsoittoa Sibelius-Akatemiassa opiskellut Pethman aloitti jazzin soiton Erkki Melakosken orkesterissa 1959. Saksofonin soiton Pethman opetteli bebop-genren idolinsa Charlie Parkerin (1920 - 1955) äänilevyiltä kopioiden. Oman kvartettinsa lisäksi Pethman soitti Suomen Kansallisoopperassa ja Radion Tanssiorkesterissa. 1990 hän siirtyi Turun kaupunginteatteriin kapellimestari-huilistiksi.
Jazz-levytysten lisäksi Pethman on säveltänyt teoksia mm. Radion Viihdeorkesterille, kuten myös erilaisia laulusarjoja, lastenlauluja sekä iskelmiä. Kattava lista Pethmanin sävellyksistä löytyy Ääniarkiston tiedoista.
2007 jazz-taiturin elämä muuttui aivoinfarktin seurauksena. Soittotaito ei ole ollut entisensä tuon jälkeen, mutta se ei vähennä Pethamanin aikaisempien saavutusten arvo.

Keltainen metsä on moderni puhallinorkesteriteos. Siinä ei ole selvää melodiaa tai teemaa, vaan se nojaa enemmän tyyliteltyihin instrumenttipätkiin.

Esa Pethman
*Klikkaa suuremmaksi*

Air For Brass
Sävellys: Atso Almila - Esitys: Helsingin poliisisoittokunta johtajanaan Arthur Fuhrmann - Vuosi: 1987

Tämän levyn julkaisun aikoihin kapellimestari Atso Almila (s. 1953) oli ehtinyt johtaa Polyteknikkojen Orkesteria jo neljä vuotta ja Suomen Kansallisteatterin orkesteria viisi vuotta. Pethmanin tavoin Almila oli hankkinut musiikinkoulutuksensa Sibelius-Akatemiassa. Orkesterinjohtoa hän opetteli Jorman Panulan (s. 1930) johdolla. Klassisen sävellystyön lisäksi Almilan tuotantoon kuuluu niin teatteri-, elokuva kuin viihdemusiikkiteoksia.
Air For Brass on tilaustyö, jonka Helsingin torvisoittokunta tilasi aikoinaan Almilalta konserttitarvetta varten. Sen ainut levytys löytyy nimenomaan tältä levyltä. Kappale on melko moderni ja osaltaan minimalistinen; se ei sisällä liiemmälti vaihtelua ensimmäisen 2 minuutin osalta. Hiljaisempi osio kappaleen puolivälissä on myös pelkistetty ja atonaalinen.

Atso Almila


Jokerit metsäretkellä
Sävellys: George de Godzinsky - Esitys: Helsingin poliisisoittokunta johtajanaan Arthur Fuhrmann - Vuosi: 1987

Jos minulta kysytään levyn parasta kappaletta, on se Jokerit metsäretkellä. Ei ole yllätys, että sen on säveltänyt suomalainen viihdemusiikin Grand Old Man eli George de Godzinsky (1914 - 1994).

Jo kappaleen otsikko lupaa hulluttelua. Alussa kuullaan vääristynyt pätkä kansanlaulusta Tuonne taakse metsämaan, joka liittyy luonnollisesti kontekstiin.
Kappaleella on selvä teema, joka toistuu kahdesti alussa ja kerrattuna vielä lopussa. Väliosio eroaa tempoltaan ja tyyliltään päämelodiasta. Siitä erottaa godzinskymaisia piirteitä; lipuvan tunnelmallista sävelmää ja perään irrationaalinen swingikohtaus. Yhtäkkiä ollaan jazz-klubilla!
Lopun fanfaarit kuuluvat asiaan.

George de Godzinsky
*Klikkaa suuremmaksi*

Maailman kehtolaulu
Sävellys: Rauno Lehtonen - Esitys: Helsingin poliisisoittokunta johtajanaan Arthur Fuhrmann - Vuosi: 1987

Rauno Lehtistä (1932 - 2006) ei tarvitse esitellä kuin hänen kappaleitaan luettelemalla:
Letkis, Tom, tom, tom, Muuttuvat laulut, On hetki, Vaaleanpunaista shampanjaa, Kolibri, Toiset meistä...
Lista jatkuu Lehtisen ammateilla:
Muusikko, säveltäjä, kapellimestari, viulisti, saksofonisti, sähkömandoliinisti, pianisti, harmonikkataitelija, kontrabasisti, sovittaja...
Musiikkileikkikoulun, poikasoittokunnan ja koululaisorkesterin kautta Lehtinen siirtyi Tampereen musiikkiopistoon, josta hän keräsi musikaalista tuntemusta. Jazzin ja bebopin oltua muodissa Lehtinen siirtyi 60-luvulla Tanskaan Jörgen Petersenin kanssa esiintyen mm. varietee ja ravintolamuusikkoina Jyllannissa ja orkesterissa Kööpenhaminassa. Suomeen palattuaan hänen The Vostok All Stars muodosti kuuluisan kokoonpanon. 60-luvulla huipentui myös Lehtisen sävellystuotanto, kun mm. edellä luetellut kappaleet näkivät päivänvalon radioaalloilla.
Lehtinen muistetaan iskelmiensä ohella hyvin mm. Syksyn Sävel -kilpailuista ja juuri sen pitkäaikaisena tuomarina.
Viihdeorkesteriteokset ovat vähemmän soitettuja, mutta väärin perustein unohdettuja. Maailman kehtolaulu, jonka ELVIS tilasi Lehtiseltä 1982, ei ehkä ole hänen terävimmältä kaudelta, mutta yhtä kaikki on osoituksena hänen monipuolisesta kyvystä säveltää musiikkia erilaisille kokoonpanoille.

Rauno Lehtinen
*Klikkaa suuremmaksi*


Tuomio:
Helsingin poliisisoittokunta soittaa uutta suomalaista musiikkia oli vinyyliajan aarre ja nykyään kaiketi kadonnut jalokivi. Sen kulttuurinen arvo on yhtä korkea kuin musiikillinen taso, jonka Arthur Fuhrmann soittokuntineen ovat levylle tallentaneet. Musiikkikappaleista vastaa eläviä tai nyt jo edesmenneitä muusikkoja ja säveltäjiä, joista jokainen ansaitsisi saada kappaleensa CD-muotoon. ELVIKsen tulisi ottaa itseään niskasta kiinni ja palauttaa aikoinaan tuottamansa materiaalin sille korokkeelle, mille se kuuluu: Levyhyllylle.
****



Lähteet:
http://pomus.net/nayttelyt/elvis/historia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arthur_Fuhrmann
http://www.elvisry.fi/022004/fuhrmann.html
Jalkanen, Pekka: Pohjolan yössä: suomalaisia kevyen musiikin säveltäjiä Georg Malmsténista Liisa Akimofiin. Kirjastopalvelu 1992

perjantaina, marraskuuta 19, 2010

Viikon 46 viisikko

Lunta tupaan ja musiikkia korville! Viikon viisikon aika on täällä.
________________________

1. All Through the Night
Sävellys & sanoitus: Cole Porter - Esitys: Sam Browne ja Bert Ambrose orkestereineen - Vuosi: 1935
  • Cole Porter (1891 - 1964) on kiistatta yksi klassisen populaarimusiikin suurnimistä.
  • Noin 250 sävellyksellään hän häviää määrällisesti esim. Irving Berlinille (n. 1500 sävellystä) ja Harry Warrenille (yli 800 sävellystä).
  • Porterin Broadway-töihin lukeutuu mm. Paris (1928), Gay Divorce (1932), Anything Goes (1934), Jubilee (1935), Broadway Melody of 1940 (1939) ja Can-Can (1953).
  • Kappaleista parhaiten elämään on jäänyt Love for Sale, Night and Day, Begin the Beguine, I Get a Kick out of You, I've Got You Under My Skin ja C'est Magnifique . Näistä "Night and Day" on oma suosikkini koko musiikin taiteessa.
  • All Through the Night on peräisin juuri vuoden 1934 musikaalista Anything Goes. Kappale on melodisesti tuttua porteria, laskevine kromaattisine asteikkoineen ja idearikkaine melodiakulkuineen. Sanalla sanoen erittäin hieno sävellys.
  • Esittäjänä toimii ennenkin blogissa mainittu Bert Ambrose (1896 - 1971).

Cole Porter vanhoilla päivillään koiransa kanssa

2. Dominique
Sävellys & sanoitus: Sœur Sourire - Esitys: Sœur Sourire - Vuosi: 1962
  • "Laulavana nunnana" tunnettu Jeanine Deckers (1933 - 1985) toimi Belgiassa Waterloossa dominikaanisessa Fichermontin luostarissa.
  • Luostarissa Deckers - nunnana Sisar Luc Gabriel - teki ja esitti omia laulujaan, jotka olivat niin suosittuja, että luostarissa kävijöitä olisi saattanut kiinnostaa ostaa musiikki levy-muodossa. Näin Deckers sai levytyssopimuksen.
  • Odottamatonta tai ei, singlestä Dominique tuli jättimäinen hitti. Pian kappaletta soitettiin jopa Yhdysvalloissa,  jossa se ylsi ykköseksi. John F. Kennedyn murha oli tapahtunut vain äskettäin ja maa kaipasi radiosta rauhallisempaa musiikkia, jota Dominique oli.
  • Sœur Sourire (Sisar hymy) nimellä levyttänyt Deckers ei myöhemmin vastaanottanut mainittavaa menestystä musiikkirintamalla.
  • Vuonna 1966 hänestä tehtiin Oscar-ehdokkuuden saanut elokuva The Singing Nun.
Sisar Luc Gabriel

3. Music
Sävellys & Sanoitus: Madonna & Mirwais Ahmadzaï - Esitys: Madonna - Vuosi: 2000
  • Sinä päivänä kun Madonnasta ei puhuta sanakaan, on maapallolta elämä varmasti muutenkin tuhoutunut.
  • Elokuussa vuonna 2000 julkaistu single Music on laulajan yksi menestyneimmistä kappaleista. Mutta niitä menestyneimpiähän riittää.
  • Kappale oli useissa maissa listaykkönen, mukaan lukien USA, Iso-Britannia, Kanada ja Australia.
  • Samanniminen albumi oli ykkönen useimmissa maissa, nyt myös Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa.
  • Kappale oli varsin modernin kuuluinen, sisältäen runsasta vokooderin käyttöä sekä muita elektronisia instrumentteja ja efektejä.
  • Itselleni kappaleella tulee aina olemaan erityinen merkityksensä, sillä se oli ensimmäinen aikoinaan Napsterista lataamani kappale.
 Singlen cowgirl-tyylinen kansi


4. Satin doll
Sävellys: Duke Ellington & Billy Strayhorn - Sovitus: Richard Hayman - Esitys: Duke Ellington, John Lamb, Louie Bellson ja Boston Pops Orhcestra johtajanaan Arthur Fiedler - Vuosi: 1965
  • Jazzin The Great One eli Edward Kennedy "Duke" Ellington (1899 - 1974) teki 60-vuotisen muusikonuransa aikana historiaa.
  • Vaikka hän yhdisteli musiikissaan niin bluesia, gospelia kuin elokuvamusiikkai, juuri jazz-kappaleistaan Ellington muistetaan parhaiten.
  • Tunnetuimpia kappaleiden joukossa mainittakkoon mm. Take the "A" Train, Caravan, Sophisticated Lady, In a Sentimental Mood ja Mood Indigo, joista kaikki ei ole Ellingtonin itsensä säveltämiä.
  • Billy Strayhorn (1915 - 1967), pianisti ja sovittaja itse, oli läheinen Ellingtonin yhteistyökumppani. Arvellaan, että Satin Doll voisi olla kokonaan Strayhornin käsialaa.
  • Ellington on vuosien aikana kerännyt 13 Grammy-palkintoa, neljä niistä postuumisti. 
  • Muistomerkkejä on lukuisia. Washingtonissa sijatsee Duke Ellington School of the Arts ja löytyypä hänen kotikaupungistaan nimeään kantava silta.
  • Vuoden 1965 versiota säestää 1930 perustetun Boston Pops orkesterin pitkäaikaisin johtaja Arthur Fiedler (1894 - 1979)
Duke


5. LeChuck's Theme

Sävelly ja esityss: Michael Z. Land - Vuosi: 1990/2009
  • LucasArtsin Monkey Island -pelisarja on poikinut puolenkymmentä tietokonepeliä ja miljoonia faneja ympärilleen.
  • Ensimmäinen peli, The Secret of Monkey Island kuuluu klassikkona pidettyjen videopelien joukkoon ja on usein nostalgikkojen top-listojen kärkipäässä.
  • Seikkailuhuumoripelin MIDI-musiikeista vastasi tuolloin kolmikymppinen Michael Land (s. 1961).
  • Valitsin tähän Viikon viisikkoon viime vuonna uudelleenlämmitetyn ja samalla grafiikoin ja äänin remasteroidun Special Edition -version LeChuckin teemasta.
  • Uudessa versiossa syntetisoidut musiikit on korvattu aidoilla instrumenteilla, jotka vangitsevan Karibian tunnelman onnistuneesti.

Mikä näistä miellytti sinua eniten?


keskiviikkona, marraskuuta 10, 2010

San Remon musiikkifestivaalit 1951

Päivämäärä: 29. - 31. tammikuuta 1951
Paikka: Casinò Municipale di Sanremo
Järjestäjä: RAI
Juontaja: Nunzio Filogamo
Orkesterinjohto: Ginico Angelini
Kappaleita: 20

 ______________________

Jo ennen Eurovision laulukilpailuja Italiassa oli aloitettu perinne, joka viime keväänä vietti 60-vuotispäiviään.
Mistä kaikki sai alkunsa?

San Remon kaupunki oli kärsinyt pahoin II maailmansodan pommituksista. Kuuluisa Kukkaiskaupunki oli rakennettava uudestaan. Jo tuolloin jälleenrakentajien mielessä oli suunnitelma jonkinlaisesta musiikkifestivaalista. Idea sai tuulta purjeisiin kuitenkin vasta monen vuoden jälkeen, kun San Remon Casinon johtaja Pier Busseti ja Italian Yleisradiokanava RAIn päällikkö Giulio Razzi innostuivat laulukilpailuideasta.

Festival della canzone italianan säännöt laadittiin ja 29. tammikuuta vuonna 1951 Casinon tanssisalissa yleisö sai nauttia laadukkaasta musiikista. Avoimeen sävellyskilpailuun oli lähetetty 240 laulua, joista 20 valittiin mukaan itse kilpailuun. Varsinaista tuomaristoa ei ollut, vaan pöydissä aterioineet vieraat saivat äänestää esityksistä 5 jatkoon. Äänestys toistui seuraavana päivänä ja 31. päivä järjestetyssä finaalissa 10 jatkoon päässeen kesken valittiin 3 parasta laulua.

Itse esittäjiä oli vain kolme:
  • Nilla Pizzi (s. 1919), jonka ura alkoi jo 30-luvun lopulla, voitti kaksi ensimmäistä San Remossa järjestettyä laulukilpailua. Näiden ansiosta Pizzistä tuli yksi Italian suosituimmista laulajista 50- ja 60-luvuilla. Nyt jo 91-vuotias "airasamulin" valmistelee vuodelle 2011 uutta sooloalbumia.
Nilla Pizzi

  • Achille Togliani (1924 - 1995) näytteli fasistiaikoina elokuvissa ja jatkoi näyttelijänuraansa aina 90-luvulle asti esiintyen mm. saippuaoopperoissa. San Remon festivaaleilla Togliani oli mukana kuudesti voittamatta kertaakaan. Radiossa ja äänilevyillä hänen tulkintojaan 30- ja 40-lukujen lauluista saattoi kuulla.
 Achille Togliani

  • Duo Fasanon muodosti torinolaiset siskokset Dina (1924 - 1996) ja Delfina (1924 - 2004) Fasano. He olivat  korkeimmillaan sijalla #3 vuoden 1954 San Remon festivaaleilla. Yli 40-vuotta kestänyt laulu-ura tuotti levytyksiä ja esiintymismatkoja aina Etelä-Amerikkaan ja Australiaan asti. Vuonna 1986 presidentti Sandro Pertini palkitsi Duo Fasanon heidän panoksestaan italialaiselle laulumusiikille.
 Duo Fasano

Musiikista vastasi Cinico Angelini (1901 - 1983) orkestereineen. Hän oli maan johtavia radio-orkesterin kapellimestareita 30-luvun EIAR-vuosista 60-luvun RAI-aikoihin asti. Hän johti kaikki 50-luvun San Remon laulukilpailut ja oli mukana vielä 60-luvun festivaaleilla. Vuonna 1962 hän johti Euroviisuissa Claudio Villan (1926 - 1987) kappaleen Addio, addio.


Cinico Angelini johtaa orkesteria vuoden 1962 San Remon musiikkifestivaaleja



Lopulliset tulokset
1. Nilla Pizzi
Grazie dei fiori
2. Nilla Pizzi e Achille Togliani La luna si veste d'argento
3. Achille Togliani Serenata a nessuno

San Remon ensimmäisen laulukilpailun esitykset julkaistiin myöhemmin Cetran savikiekoille.

Kappaleet

Al mercato di Pizzighettone
Sävellys & sanoitus: Nino Ravasini & Aldo Locatelli - Esitys: Achille Togliani ja Duo Fasano

Kappaleen äänenlaatu on valitettavan heikko. Parempi versio löytyy Spotifysta.
Valssimelodia on välimeren tyyliin huoleton ja iloinen. Lyriikat kertova Pizzighettonen markkinoiden vilinästä, juoksevista lapsista ja hevoskuljetuksista.

Tuomio:
7.



Grazie dei fior
Sävellys & sanoitus: Gian Carlo Testoni & Mario Panzeri &Saverio Seracini - Esitys: Nilla Pizzi

Voittokappale. Suosittelen Spotifyn vanhempaa versiota. Kappale on hidas ja tunnemallinen rumba. Se kertoo rakkaudesta, joka tulee unohtaa. Loppu on varsin dramaattinen ja Pizzin tulkinta on varmasti vedonnut paikalla ollesseen yleisöön. Säveltäjä Mario Panzeri (1911 - 1991) tunnetaan mm. Suomessakin levytetyistä hiteistä Vasten auringon siltaa, Niin, Erehdyin kerran ja Päättyneet on päivät.

Tuomio:
5.

Famme durmi'
Sävellys & sanoitus: Virgilio Panzuti-Dampa - Esitys: Achille Togliani e Duo Fasano

Erittäin mukava dixieland/charleston. Svingi on hyvä. Kappaletta ei vaivaa mikään, mutta jääkö se päähän soimaan? Hyvän kappaleen tunnistaa usein siitä.

Tuomio:
7.

La cicogna distratta
Sävellys & sanoitus: Armando Stefanini & Aldo Valleroni-Silvestro Nusca - Esitys: Duo Fasano

Kappale on pirteä valssi. Se kertoo huvittavan tarinan haikarasta, joka toimittaa vauvan erehdyksessä odottavan pariskunnan sijasta kahdella vanhalle miehelle. Melodia on ilahduttava ja kappale olikin ennen finaalia ennakkosuosikki. Liekö sitten äänestystä manipuloitu, kun enemmän "vakavampi" kappale voitti tässä kuultavan hupailun sijasta. Tottahan toki järjestäjän tavoite oli luoda arvovaltainen ja korkeatasoinen musiikkikilpailu, joten ken tietää...

Tuomio:
4.

La luna si veste d'argento
Sävellys & sanoitus: Vittorio Mascheroni & Biri - Esitys: Nilla Pizzi ja Achille Togliani

Alun instrumentaali on surumielinen. Jopa ei italiaa puhuva ymmärtää, että laulu kertoo kuusta, nimittäin hopeisesta kuusta (yllättäen italialaisiskelmässä).
Kappaleessa on paljon potentiaalia, eikä ihme, että se jäi niukasti kakkoseksi yleisöäänestyksessä.
Mainittakoon, että tekijöissä mainittu Biri on salanimi naissanoittajalle nimeltä Ornella Ferrari.

Tuomio:
3.

La margherita
Sävellys & sanoitus: Ester B. Valdes - Esitys: Nilla Pizzi e Duo Fasano

Tuhatkaunosta kertova rallatus ei edes päässyt finaaliin vaan olipa se kuitenkin mukana (nyt en itsekään ymmärtänyt). Se yrittää kerätä ääniä yksinkertaisella La margherita -hokemallaan, mutta melodia ei ole  tarpeeksi innovatiivinen menestyäkseen. Tarkkaavaisena kuuntelijana huomasin mm. lopusta pätkän Sevillan parturista, tai ainakin pari nuottia olivat samat.

Tuomio:
9.

(Tak. vas.) Achille Togliani, muusikko (kesk. vas.) Nilla Pizzi, Duo Fasano, muusikko, (ed. tuolilla) Cinico Angelini

Eco tra gli abeti
Sävellys & sanoitus: Carlo Alberto Rossi & Enzo Bonagura - Esitys: Nilla Pizzi ja Achille Togliani

Intro on melodinen ja kaunis, glennmillermäinen, sanalla sanoen suosikkini. Laulu kuuluu raakasuomennettuna "Kuusien kaikuessa". Pizzi ja Togliani on onnistunut duetto. Sovituksen piano ja vaskiosuudet ovat tyylikkäät. Iskelmä, jonka esim. Olavi Virta olisi hyvin voinut tulkita.

Tuomio:
1.

Sedici anni
Sävellys & sanoitus: Livio Gambetti & Mario Mariotti & Astro Mari - Esitys: Achille Togliani

Togliano esittää melko amerikkalaistyylisen slowfoxin. Laulu kertoo 16-vuotiaasta; iästä, jota kertoja nuoruudenkipeänä kaipaa. Sovitus on - jälleen - lähellä Glenn Millerin orkesteria. Kappale ei jää hyvin mieleen, mutta miellyttää korvaa kuten Eco tra gli abeti.

Tuomio:
2.

Serenata a nessuno
Sävellys & sanoitus: Walter Colì - Esitys: Achille Togliani

Beguine Serenadi kelle vain (suomennos) jatkaa tyylikästä 50-luvun iskelmää. Vastaavia kuulee runsain mitoin aikakauden levyillä. On vaikea sanoa, mikä tekee toisesta onnistuneen ja toisesta vähemmän onnistuneen. Kappale on mukava, mutta yllätyksetön.

Tuomio:
6.

Sotto il mandorlo
Sävellys & sanoitus:Gian Carlo Testoni-Mario Panzeri-Carlo Donida - Esitys: Duo Fasano

Duo Fasanon esitykset olivat usein vähemmän vakavia. Toki tässä masurkassa on mollikohtansa, mutta mitään eeppisempään duo ei tavoittele. Ehkä juuri siksi he eivät koskaan voittaneet kisoja. Kyllä, kyllä: eiväthän he itse säveltäneet kappaleita, mutta jostain syystä valitsivat kasasta ne "akanat". Tasapaksulla ei voiteta, mutta finaaliin sentään päästiin.

Tuomio:
10.



Lähteet:
http://www.google.fi/url?sa=t&source=web&cd=2&ved=0CB4QFjAB&url=http%3A%2F%2Fsanremo.canzoneitaliana.net%2Findex2.php%3Foption%3Dcom_content%26do_pdf%3D1%26id%3D10&ei=irDaTPCBLYXtsgaR-sHgBw&usg=AFQjCNGRBYKfOAYgZ7F0NtLs7nPTqKIhLA&sig2=wZf_YMixXxyLnxgN57-8dA
http://it.wikipedia.org/wiki/Festival_di_Sanremo_1951
http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://www.45mania.it/sanremo/logo_01.jpg&imgrefurl=http://www.45mania.it/sanremo1951.html&usg=__urmizeHYb_3MSnuhIjzf2V68xRA=&h=376&w=520&sz=80&hl=fi&start=3&sig2=olCeKZ8i_xeVpAdeLkjkqw&zoom=1&um=1&itbs=1&tbnid=KqXhaF7ty1xffM:&tbnh=95&tbnw=131&prev=/images%3Fq%3D%2522Al%2Bmercato%2Bdi%2BPizzighettone%2522%26um%3D1%26hl%3Dfi%26sa%3DG%26tbs%3Disch:1,ic:gray&ei=gLLaTJGIHs2Bswai9uTeBw
http://www.pandc.org.ua/?p=1969

lauantaina, marraskuuta 06, 2010

Teemana: Usvainen impressionismi II

Viime maaliskuinen Teema-kirjoitus impressionistisesta klassisesta saa nyt jatkoa. Käsittelin tuolloin vain viisi eri teosta säveltäjiltä Väinö Raitio, Robert Farnon, Charles Griffes, Maurice Ravel ja Gustav Holst. Heiltä toki löytyy muitakin fantastisia sävellyksiä, mutta vaihtelun vuoksi en ota heitä mukaan artikkelimme toisessa osassa.

The Boatman of Mortefontaine c. 1865-70. Öljy kankaalle 60.9 x 89.8 cm
__________________________

Berceuse (Kehtolaulu) sinfoniasta op. 17 Symphonie enfantine (Lapsisinfonia)
Sävellys: Uuno Klami - Esitys: Tapiola Sinfonietta johtajanaan Jean-Jacques Kantorow - Vuosi: 1996
Uuno Klami (1900 - 1961) oli maamme säveltäjistä hyvin "ranskalainen". Sen lisäksi, että hän opiskeli 25-vuotiaana musiikkia Pariisissa, hänen tyylinsä haki vaikutteita mm. Ravelista ja ns. kuuden ryhmästä.
Pariisin lisäksi Klami opiskeli Wienissä sekä Helsingin konservatoriossa Erkki Melartinin (1875 - 1937) alaisuudessa.
Säveltäjän tunnetuimpiin teoksiin kuuluu mm. Op. 8: Une nuit à Montmartre (Yö Montmartrella, 1925), Op. 22: Merikuvia (1930-32), Op. 23: Kalevala-sarja (1930-33)  ja Op. 38 Aurore boréale (Revontulet, 1946 -48). Orkesteriteosten ohella mainittakoon Kymenlaakson maakuntalaulu, joka valmistui 1934.
Sävellystyön lisäksi Klami toimi vuosikymmeniä musiikkikriitikkona Helsingin Sanomissa sekä Uudessa Suomessa.

Vuonna 1928 valmistunut Op. 17: Symphonie enfantine kamariorkesterille tuo hyvin esiin säveltäjän läheisen intohimon Ravelin impressionistiseen tunnelmaan. Kolmiosaisesta teoksesta olen valinnut keskimmäisen Kehtolaulun esimerkiksi.

Uuno Klami pianon ääressä


Lento cantabile teoksesta Neljä kappaletta
Sävellys: Aarre Merikanto - Esitys: Tampere Filharmonia johtajanaan Tuomas Ollila - Vuosi: 1997

Toinen modernimman klassisen - poiketen siis esim. Sibeliuksen kansallisromanttisesta tyylistä - säveltäjä oli Oskar Merikannon poika Aarre Merikanto (1893 - 1958).
Merikanto aloitti musiikin opiskelun Helsingin konservatoriossa 1912, opiskeli pari vuotta Leipzigissä Max Regerin (1873 - 1916) johdolla ja vuosina 1915-1916 Moskovan konservatoriossa. Ensimmäinen teos, Helena ooppera (nykyään kadonnut) syntyi jo 1912. Ensimmäiset 1910-luvun teokset (mm. Symphony No. 1 in B Minor Op. 5 ja Lemminkäinen Op. 10) olivat vielä tyyliltään romanttisia.
Sisällissodan ja punaisten vankinta vietetyn ajan jälkeen Merikannon musiikin arvostus ei ollut korkella, vaikka tuolloin syntyi kenties hänen tunnetuin teos Juha (1922).
20-luku oli silti Merikannon kultakautta. Tyylillisesti musiikki oli ekspressionistista ja lähellä Väinö Raition tuotantoa. Kuuntelun arvoisia teoksia ovat tuolta ajalta esim. Fantasia orkesterille (1923) sekä Op. 28: Pan (1924).

Vuosina 1951 - 1958 Merikanto toimi sävellyksen professorina Sibeluis-Akatemiassa. Hänen oppilaitaan oli nykyisin elävistä säveltäjistä mm.  Einojuhani Rautavaara (s. 1928) sekä Aulis Sallinen (s. 1935). Alati piiputellut Merikanto kuoli keuhkosyöpään syyskuussa 1958. Tänä vuonna kuollut Ukri Merikanto oli hänen poikansa.

Neljä kappaletta orkesterille on Merikannon teos vuodelta 1932, jossa vielä on havaittavissa 20-luvun radikaalimpi vaikutus ennen säveltäjän myöhempää konservatiivisempaa suuntausta.


Aarre Merikanto piippuineen


Flambeaux éteints (Sammuneet soihdut)
Sävellys: Ernest Pingoud - Esitys: Radion sinfoniaorkesteri johtajanaan Sakari Oramo - Vuosi: 1996
Ranskalais-saksalaiset sukujuuret omistanut Ernest Pingoud (1887 - 1942) oli 1900-luvun alun emigrantteja. Musiikillisen koulutuksen hän oli saanut Pietarin konservatoriosta suoraan säveltäjämestareilta Nikolai Rimski-Korsakovilta (1844 - 1908) sekä Aleksandr Glazunovilta (1865 - 1936). Kuten Aarre Merikanto, myös Pingoud kävi Sakassa Max Regerin musiikkiopissa.

Löydettyään puolisonsa Porista ja näin jäätyään pysyvästi Suomeen Pingoud jatkoi sävellystyötään ja konsertoimistaan Suomessa. Hän oli hetken musiikin opettajana Turussa kunnes sai vakituisen viran Helsingin kaupunginorkesterin intendenttinä. 20- ja 30-luvuilla hän toimi myös Fazerin konserttitoimiston hoitajana.

Tyylillisesti Pingoud kuului siihen modernin musiikin ryhmään, jossa aiemmin mainitut Väinö Raitio, Uuno Klami ja Aarre Merikanto vaikuttivat. Hänen tyylinsä oli sekä ranskalaista ja venäläistä ja se sai vaikutteita mm. Claude Debussyltä, Anton Weberniltä, Aleksandr Skrjabinilta ja Richard Straussilta. Futuristin ja ultramodernistin leiman ohella Pingoudia kutsuttiin bolsevistiksi ja juuri bolshevikkisäveltäjän ennakkoluulot ajoivat Pingoudin masennukseen, joka lopulta johti 1942 tapahtuneeseen itsemurhaan.

Pingoudin musiikki oli vuosikymmeniä unohdettu, mutta viimeisen 15 vuoden aikana hänen tuotantonsa ja upeat teokset on onnekseen löydetty uudelleen.

Mielenkiintoisiin teoksiin lukeutuu esimerkiksi Op. 21 Le Prophète (Profeetta, 1921), Op. 7, Le Fétiche (1917) ja Le Chant De L'espace (1931). Esimerkkiteokseksi olen valinnut yhden säveltäjän kultakauden teoksista Op. 14 Flambeaux éteints vuodelta 1919. Mystinen, lievän atonaalinen, osittain stravinskimainen ote on kuultavissa. Teos on suuremmaksi osaksi neitseellisen hiljainen mutta järjetön pauhu huipentuu loppua kohti.

Ernest Pingoud työpöytänsä ääressä

Painted Desert (Värjätty erämaa) orkesterisarjasta Grand Canyon Suite
Sävellys: Ferde Grofé - Esitys: New Yorkin filharmoninen orkesteri johtajanaan Leonard Bernstein - Vuosi: 1959
Artikkelini ykkösosassa esittelin yhdysvaltalaisen - mutta Suomessa käytännössä täysin tuntemattoman - Charles Griffesin (1884 - 1920), jonka teoksista riittäisi enemmänkin kerrottavaa. Griffesin maanmies Ferde Grofe (1892 - 1972) on puolestaan mantereen tunnetuimpia säveltäjiä ja sovittajia. Suomenkielellä miehestä ei löydy tietoa sanaakaan.

New Yorkissa syntyneen Grofén sukujuuret olivat Ranskan Hugenoteissa. Klassinen musiikkia yhdisti hänen vanhempansa ja isovanhempansa aina neljänteen polveen asti. Isä Emil von Grofé lauloi operetteja ja äiti Elsa von Grofé oli sellisti. Äiti tutustutti nuoren Ferdien musiikkiin ja vei hänet Leipzigiin pianon- ja viulusoiton sekä säveltämisen oppiin. Grofé instrumenttitaidot kattoivat suuren määrän soittimia (mm. alttoviulu ja kornetti), mutta piano oli hänen ykkössoitin. 15 vuotiaana Grofé soittikin jo tanssiyhtyeiden jäsenenä.

Maankuuluksi Grofén teki orkesterinjohtaja Paul Whiteman (1890 - 1967) ja säveltäjä George Gershwin (1898 - 1937). Kaikki kolme miestä olivat 20-luvun alussa vielä suht' tuntemattomia. Whitemanilla oli oma orkesteri ja hän kaipasi vaihtelua tanssimusiikkiin. Vuonan 1924 hän tilasi aloittelevalta broadway-säveltäjä Gershwinilta Sinisen rapsodian (Rhapsody in Blue), jonka sitten yhtyessä toiminut Grofé sovitti orkesterille. Kappaleesta tuli Gershwinin tunnetuin teos, Whitemanin tunnetuin esitys ja Grofén tunnetuin sovitus. Grofé sovitti kappaleen vielä uudelleen '26 ja '42.
Yhdysvaltalaiset muistavatkin Grofén parhaiten Jazz-sovituksistaan. Kun Whitemania kutsuttiin "Jazzin kuninkaaksi", oli Grofé "Jazzin pääministeri.

Grofé voidaan silti myös lukea amerikkalaisen klassisen musiikin säveltäjiin. Hän ei säveltänyt eurooppalaiseen tapaan sinfonioita tai konsertteja vaan laajamuotoisia orkesteriteoksia. Näistä mainittakoon Missisippi Suite (1925), Death Valley Suite (1949), San Francisco Suite (1960) ja Niagara Falls Suite (1960-61). Kuuluisin kaikista on kuitenkin Grand Canyon Suite vuodelta 1931, jonka viisi osaa muistetaan eritoten Walt Disneyn tuottamasta lyhytfilmistä Grand Canyon (1958). Ilman tarinaa tai dialogia etenevä 29 minuuttinen kuvaelma voitti parhaan lyhytelokuvan Oscarin 1959.

Henkilöstä riippuen jokin viidestä osasta nähdään parhaaksi. Tunnelmaltaan ne eroavat toisistaan ja eniten impressionismia tavoittelee toinen osa nimeltä Painted Desert. Se viittaa Grand Canyonin kansallispuistosta sijaisevaan samannimiseen vuoristoaavikkoon. Grofé itsesään ei ollut impressionisti vaan modernin ekpressionistisen orkesterimusiikin perillinen; sävellykset olivat tyylillisesti lähellä Aaron Coplandia (1900 - 1990) ja 30-50-lukujen elokuvamusiikkia. Painted Desert on eräällä tavalla poikkeus ja siinä on selvästi dukasmaisia ja stravinskimaisia piirteitä.


Ferde Grofé työnsä parissa


La fontana di Villa Medici al tramonto (Villa Medicin suihkulähde auringonlaskun aikaan) sinfonisesta runosta Fontane di Roma (Rooman suihkulähteitä)
Sävellys: Ottorino Respighi - Esitys: The NBC Symphony Orchestra ohtajanaan Arturo Toscanini - Vuosi: 1951
Italialainen säveltäjä Ottorino Respighi (1879 - 1936) tunnetaan parhaiten hänen Rooma-aiheisista teoksistaan. Hän oli itse syntyjään Bolognasta ja sai viulu- ja sävellysoppinsa kaupungin konservatoriosta Giuseppe Martuccilta (1856 - 1909). Vuosisadan vaihteessa hän opiskeli 5 kuukautta Pietarissa Rimsky-Korsakovin johdolla - eräs yhtäläisyys Ernest Pingoudiin.

Sävellettyään pari pianokonserttia ja oopperaa Respighi muutti 1913 Roomaan, jossa hän eli kuolemaansa asti. Hän sai viran sävellyksen opettajana Santa Cecilian 1500-luvulla perustetusta musiikkiakatemiasta ja toimi sen johtajana vuosina 1923-26.

Huolimatta laaja-alaisesta sävellystuotannostaan, joka käsitti niin baletteja, oopperoita kuin kamarimusiikkia, kuuluisin on Respighin sinfoninen Rooma-trilogia, joka käsittää teokset Fontane di Roma (Rooman suihkulähteitä, 1914-16), Pini di Roma (Rooman pinjat, 1923-24) ja Feste Romane (Roomalaisia juhlia, 1928).
Eritoten valitsemani Arturo Toscaninin (1867 - 1957) konsertoimana New Yorkin, Philadelphian Filharmonikkojen sekä NBC:n sinfoniaorkesteriin kera Respighin teokset saivat Yhdysvalloissa sekä muualla maailmassa ansaitsemansa maineen.

Trilogian ensimmäinen teos Rooman suihkulähteet on neliosainen teos, joka kuvaa Rooman lukuisia suihkulähteitä päivän eri hetkinä: Valle Giuliaa aamun sarastaessa, Tritonea aamulla, Trevia keskipäivällä ja Villa Medicia auringonlaskun aikaan. Musiikillisesti osat eroavat toisistaan, mutta etenkin ensimmäinen ja viimeinen ovat hyvin impressionistisia. Respighi paitsi piti juuri ranskalaisesta tyylistä, myös Richard Straussin (1864 - 1949) sävelrunojen vaikutus näkyy säveltäjän musiikissa.

Ottorino Respighi

Suosituimmat artikkelit